Kuulumisia
2006 2007
2008 2009 2010
2011
Pennut ovat syntyneet!!
Ayrtonista tuli uudelleen
isä 20.11.2010, kun Veera synnytti 5 urospentua.
Lisätietoja pentueesta
Ullalta Grey
Coats-kennelistä.


Pennut juuri syntyneenä
Pennut 5,5
viikon ikäisinä
31.12.2010
Ayrtonin ja Veeran pennut pääsivät
tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan! Nyt
vaan toivotaan vähän
maltillisempia pakkasia jatkossakin, taitaa pojat ulos tahtoa, nyt kun
tietävät tuollaisesta mahdollisuudesta.
Kiitos Ulla kuvista ja
lisää kuvia löytyy
Grey Coats-galleriasta.
28.12.2010
Tänään ajelin vaihteeksi Lappeenrantaan, mutta
sataman kautta. Keida ja Indrek tulivat Virosta katsomaan
poikia. Muutama uusi kuva
galleriassa.
Mitähän mä sitten teen, kun pennut muuttavat omiin
koteihinsa?
Poika 2 raukka ei saanut olla yhtään rauhassa, aina hain
sen jostakin syliin ja haaveilin, että sen kotiin veisin...
Kiitos Ulla kun sain tuoda vieraitakin. Ja kiitos Keida ja Indrek kun
kävitte, oli mukava pitkästä aikaa tavata.
23.12.2010
Jälleen ajelin Lappeenrantaan poikia katsomaan, enkä
meinannut malttaa lähteä pois ollenkaan. Kovasti
on pojat kasvaneet ja alkavat olemaan oikeita lampurinpentuja. Ihanan
rauhallisia, mutta leikkisiä poikia.
Suosikkipoikani on edelleen sama, vaikka hänellä onkin
molemmat silmät siniset. Muista kuinka katsoin
kun hän oli juuri syntynyt, että on niin Ayrtonin
näköinen. Otettiin pojista "seisomakuvat" eikä ollut ihan
helppo homma, mutta kyllä kuvista näkee jotain. Kuvat
löytyvät
galleriasta.
Kiitos jälleen Ulla ja Aimo upeasta päivästä!
Maanantaina pojat menevätkin sitten jo
eläinlääkäriin hakemaan mikrosirut niskaansa.
Poika 5 on vissiin väsähtänyt
jouluvalmisteluista...
21.12.2010
Ayrtonin poika Onni on tänään käynyt
pevisa-tutkimuksissa. Silmät terveet ja muita tuloksia joudutaan
taas odottamaan. Toivottavasti ei ihan hirveen kauan, vaikka
tässä näitä pyhiä nyt onkin tulossa.
Kiitos Emma-Pauliina kun veit Onnin
tutkimuksiin! Nämä ovat tärkeitä tietoja
rodulle, Onnille
ja Ayrtonille, mahdollista jalostuskäyttöä ajatellen.
Kiitos! Vielä olisi kaksi poikaa ensimmäisestä
pentueesta tutkimatta. Toivottavasti saan pian viestin, että
heidätkin on tutkittu.
12.12.2010
Messariviikonloppu takana, luojan kiitos on takana. Lauantaina
oltiin Arpan kanssa pitkästä aikaan
näyttelyssä ja jännitettiin molemmat. Tuloksena PU2.
Tosin arvostelussa lukee "2 yr old male"?!?!
Ja arvostelussa lukee myös: "Nice rear angulation"
Sunnuntaina mietin aamulla otanko Arpan mukaan, vai
jätänkö kotiin lepäämään. Otin
sitten kuitenkin
matkaan ja hallissa kävi kyllä aika pian selväksi,
että virhe. Poika oli juuri sen oloinen ettei voisi
vähempää kiinnostaa. Myös Senna oli mukana ja
erikoisesti käyttäytyi sekin. Sunnuntain tuloksena
Arpalla EH ja Sennalla ERI. Arpan arvostelussa on yksi "hauska" lause:
"Voisi olla hieman kulmautunut
takaa." Eli ilmeisesti koiralle ei ole kulmauksia takana
ollenkaan. Voi raukka. Sennalla oli keväällä
suomalaisella tuomarilla liian pieni kirsu, nyt oli liian pienet
hampaat. Ei mene hyvin kummallakaan. Turkit
oli onneksi kummallakin hienot. No, näitä sattuu ja
tämä oli nyt sitten se
todellakin viimeinen kerta
suomalaisen tuomarin kehässä meidän perheellä. Ja
jos messarin matot on jatkossa samat, niin oli
myös viimeinen messari meidän perheelle. Sairaan liukkaat.
Sennaa on varmaan turha jatkossa edes
ilmoittaa mihinkään, kun edes Katja ei enää pysty
esittämään sitä. Näytti kuin Katja olisi
joutunut
pitämään koko koiraa pystyssä ja liikekin oli
mitä sattui. Kiitos Katja kuitenkin kun yritit ja veit
ton kehään. On tainnut tulla Katja kahden kerran jälkeen
liian tutuksi ja enää ei jännitä niin että
käyttäytyisi edes siedettävästi.
8.12.2010
Tänään ajelin taas Lappeenrantaan. Ja onneksi
menin, pojat kasvavat ja kehittyvät hirveetä vauhtia.
Nyt jo vähän kävelevät, silmät on auenneet ja
ääntä lähtee ihan eri tavalla. Ja ihan
älyttömästi ovat
kasvaneet. Pigmenttiä on jo silmäluomissakin! Ja toiveista
huolimatta siellä on muutama sininen silmäkin.
(Itse en sinisistä silmistä koiralla pidä, mutta
jotkuthan niitä oikein toivovat.)
Galleriassa lisää kuvia.
Pojat 18 päivän ikäisenä
30.11.2010
Senna on aloittanut myös valmistautumisen pikku hiljaa
messariin. Turkkia siinä tällä hetkellä on.
Onneksi minun ei tarvitse sen kanssa itse mennä kehään,
vaan Katja on luvannut esittää Sennan.

Kumpikin koira kävi tänään myös
osteopaatilla. Arppa on ihan iskussa, mutta Senna säikäytti
oikein huolella.
Antoi niin selvän kipureaktion vasemman lavan ja
kyynärpään hoitoon, että minäkin sen näin
selvästi.
Onneksi kyseessä on vain ilmeisesti jokin pieni liukastumisen
aiheuttama kalvojen ärsytys, joka saatiin
nyt hoidettua. Olisi jo aika, että kumpikin olisi edes
vähän aikaa terveenä.
28.11.2010
Tänään käytiin Ayrtonin kanssa katsomassa
poikia.
Pojat on viikossa
tuplanneet painonsa ja pigmenttiäkin
on tullut todella paljon. Ayrtonilla riitti hommaa, kun piti
yrittää livahtaa pentuja katsomaan, kokata, vahtia
kaikki tytöt ja haistella todella tarkkaan koko piha. Lisäksi
Ayrton sai vielä Ullalta parturikäsittelyn.
Pojat 8 pv
ikäisinä. Lisää kuvia galleriassa.
Kiitos taas Ulla ja Aimo aivan mahtavasta päivästä
ja tarjoiluista!
25.11.2010
Tänään otin pitkästä aikaa
kuvia koiristani. Tässä Arppa haaveilee... varmaankin
Veerasta.
24.11.2010
Sain uusia kuvia pojista, he ovat jo 4 päivää
vanhoja ja kuvien perusteella kasvaneet ihan valtavasti.
Pigmenttiäkin alkaa näkyä nenissä. Aloitin
galleriaan kansion
pentujen kuville. Viikonloppuna aiomme
Arpan kanssa mennä katsomaan poikia. Ayrton tosin ei pentuja tule
näkemään, mutta lähtee mukaan
kuitenkin. Täytyy muistaa ottaa videokamera mukaan, saattaa poika
laulaa kun näkee mihin mennään.
23.11.2010
Pojat kuulemma voivat hyvin ja kasvavat kovaa vauhtia
siellä Veeran ja Ullan hyvässä hoidossa.
Kovasti tekis mieli jo mennä poikia katsomaan, näitä on
odotettu niin kauan ja näistä pojista odotan
niin paljon sekä luonteen, terveyden että ulkomuodon osalta.
Ikävää, ettei tämän enempää pentuja
tullut ja varsinkin että niitä tyttöjä ei taaskaan
saatu. Täytyy alkaa selvittelemään, voiko todella olla
mahdollista ettei Ayrton ikinä tule narttupentua
tekemään.
Täällä kotona pitäs saada aikaiseksi kummankin
turkin siistimistä. Nyt pakollisella näyttelytauolla
on Ayrtonin turkinhoito sisältänyt vain harjausta ja pesua,
toki tassukarvat on siistitty usein, mutta
siistimistä kaipaa koko turkki. Messariin ei ole enää
montaa viikkoa ja Ayrton on sinne ilmoitettu
molemmille päiville ja Sennakin toiselle. Itse en pidä
trimmatuista lampureista, mutta kyllä noita on
pakko vähän siistiä. Tavoitteena on edelleen, ettei
yhtään saksen jälkeä näy kummassakaan,
eikä
luonnollisia ääriviivoja ole muutettu, kuten
rotumääritelmäkin jo sanoo.
20.11.2010
Ajelin eilen Lappeenrantaan Ullan ja Aimon vieraaksi odottamaan
pentujen syntymää. Ilta meni rattoisasti
koirista jutelleen ja muutaman tunnin torkkumisen jälkeen aloitti
Veera synnyttämisen. Ensin syntyi valko-
päinen poika, seuraavaksi syntyi valkopäinen poika ja sitten
valkopäinen poika ja vielä yksi. Sen jälkeen
olikin vähän pidempi tauko ja lopulta syntyi vielä yksi
valkopäinen poika. Kovasti oltas Ullan kanssa niitä
tyttöjä toivottu, mutta näyttäs nyt vahvasti
siltä, että Ayrton tekee vain uroksia ja ilmeisesti toi 5 on
hänen
mielestään optimipentuekoko...
Oli aivan mahtavaa päästä seuraamaan synnytystä ja
varsinkin tämän minun unelmayhdistelmäni
syntymää.
Veera on aivan uskomaton myös tässä hommassa! Niin
rauhallinen ja tyyni. Kun sekä isä että emä ovat
rauhallisia rotunsa edustajia, uskon ja toivon myös
näistä pojista sellaisia tulevan. Ja oma suosikkikin
sieltä
jo löytyi.
Isot kiitokset Ullalle ja Aimolle taas mahtavasta vierailusta ja
minulle varmaankin ainutlaatuisesta kokemuksesta.
Veeralle voimia hoitaa näitä nälkäisiä poikia.
Taitaa tulla lähiaikoina tutuksi tie Hki-Lpr.
15.11.2010
Veeran synnytys on jo niin lähellä, että mä
olen melkein jo toinen jalka autossa valmiina lähtemään
Lappeenrantaan!!
13.11.2010
Kerrankin valitsin oikein! Tänään oli vaihtoehdot
lähteä Sennan kanssa Jyväskylän näyttelyyn tai
mennä kuuntelemaan Leonbergiyhdistyksen
järjestämää luentoa, jonka piti osteopaatti M.
Kaiperla.
Olin siis tuolla luennolla ja taas tuli valtavasti
mietittävää ja uutta tietoa. Suosittelen, jos tulee
tilaisuus
mennä kuuntelemaan vastaavaa luentoa.
Ensi viikolla pääsenkin sitten jo varmaan Lappeenrantaan....
11.11.2010
Ayrton on reippaana poikana tiputtanut niistä kahdesta
syksyn aikana salakavalasti tulleesta
ylimääräisestä kilosta jo puolet pois. Meillä
on Sennan kanssa vielä matkaa, kummallakin
taitaa tavoite olla koko ajan kauempana...
8.11.2010
Enää pari viikkoa Veeran synnytykseen! Saatiin ihania
kuvia Veerasta ja Mahasta.
Ihanaa kun saan seurata näin tiiviisti raskauden etenemistä.
KIITOS Ulla.

5.11.2010
Ayrton on ihana. Ja ihanan ilmeikäs. Meidän
tokoryhmästä Sylvi-lansu oli joutunut sairaalaan
ja on ollut pari edellistä kertaa pois. Onneksi Sylvi selvisi
vakavasta tilanteesta ja palasi tokoon
eilen. Myös Ayrton oli todella iloinen Sylvin paluusta ja kertoi
sen kyllä hyvin selvästi. Jo kaukaa
pimeässä Sylvin nähdessään aloitti ilonsa
esittämisen kovaan ääneen. Tokosta ei mitään
eilen
tullut, kun Ayrtonin piti vaan kertoa koko ajan Sylville miten
onnellinen hän on kun kaveri palasi
ryhmään.
3.11.2010
Senna on nyt verenluovuttajakoira eli lähes sankarikoira!
Ensimmäisellä kerralla ei verta neidistä
saatu, kun kaulasuoni on pieni ja se pakeni paikalta koko ajan, mutta
tällä kertaa olivat hoitajat
tietoisia vaikeusasteesta ja olivat suunnitelleet strategian tarkkaan.
Sennaa ei toimenpide paljoa
haitannut ja kun palkintona oli purkillinen ruokaa niin neiti oli
tyytyväinen. Järkyttävää vaan, että
joka kerta joudutaan käymään puntarissa ensin ja joka
kerta järkytytään yhtä paljon.
Ayrtonista ei nyt sitten verenluovuttajaa tule ton Anaplasman takia.
Mun mielestä punkit pitäs
kieltää lailla, niistä ei mitään
hyötyä ole kenellekkään, mutta haitta voi olla
suurikin.
2.11.2010
Senna kävi tänään osteopaatilla. Ja
hyvä että meni, tarpeeseen tuli tämäkin hoito.
1.11.2010
Ostin jo eilen Lahden näyttelystä tuleville pennuille
"isän lahjat". Jokainen saa Ayrtonin lempilelun,
kuten edellisetkin pennut. Ja ylimääräiset (ostin
varmuuden vuoksi aika monta) saa sitten isä itse.
Ayrton on noita leluja yrittänyt jo nyt ottaa
käyttöön ja ne piti piilottaa kaappiin, muuten saisin
ostaa vielä uudet tai antaa pennuille sisäänajetut
lelut.
Enää noin kolme viikkoa Veeran synnytykseen!! Ja Veera voi
kuulemma hienosti, kerää voimia
tulevaan ja on erittäin tyytyväisen oloinen. Ihana.
29.10.2010
Mun laulajapojalla on laulajapoika! Juttelin
tänään(kin) Ayrtonin pojan Torstin omistajan kanssa.
Nyt siinäkin talossa tiedetään, mitä tarkoitan kun
sanon, että Ayrton laulaa. On ihan selvästi
perinnöllinen ominaisuus. Argovian koirat kuulemma usein ovat
laulajatyyppejä. Ensi vuoden
Talenttiin voidaan kohta ilmoittaa isä-poika -duo. Onneksi
nämä pojat laulavat vain ollessaan
erityisen onnellisia.
25.10.2010
Olen ollut kovasti lähdössä Jyväskylän
näyttelyyn molempien koirien kanssa, mutta eipä tarvii.
Ayrton ei onnu, hyvin harvoin näkyy pieni epäpuhtaus
liikkeessä, mutta luultavasti sitä ei kukaan
muu edes huomaisi, itse vain olen niin tottunut sitä katsomaan ja
tiedän mitä haen. MUTTA
käytiin tänään Ayrtonin kanssa
lääkärissä. Pari viikkoa sitten hänellä
oli punkki oikean etujalan
ranteessa, en edes siihen aikaan enää osannut niitä
etsiä ja se sai siinä olla liian kauan. Iho
purema-alueen ympärillä on ärtynyt kun A on sitä
nuollut, ilmeiseti on kuumottanut ja ehkä vähän
kirvellytkin. Tänään otettiin sitten Borrelia ym.
testit. Ja Ayrton on Anaplasma positiivinen.
Välttämättä koskaan ei varsinaista tautia tulisi,
mutta riskien minimoiseksi otin Arpalle 3 viikon
antibioottikuurin, jonka pitäisi varmistaa se, että koskaan
ei oireita tulekaan. Ja jos joskus sitten
jotain oireita tulee, tiedän ainakin, että vasta-aineita on
veressä ollut ja oikea hoito voidaan aloittaa
heti. Toivottavasti kuitenkaan ei tauti iske. Ja ensi vuonna olemme
vielä tarkempia punkkihäätöjen
kanssa. Sennankin testautan jollakin
lääkärikäynnillä. Nykyään on ihania
pikatestejä, joista saa
tuloksen n. puolessa tunnissa. Ja kuurin takia emme nyt sitten
vieläkään tee paluuta näyttelykehiin.
Ayrton on ilmeisesti hyvin nykyaikainen isä ja osallistuu
myös pentujen odottamiseen. Pari kiloa
on tullut hänellekkin painoa lisää...
21.10.2010
Tänään kun tulin kotiin, oli Senna lähtenyt
ja jättänyt Ayrtonin ihan yksin. Ayrton oli niin iloinen
kotiin paluustani että lauloi minulle! Mun ihana laulajapoika!
Odotan niin paljon sitä konserttia,
mikä varmasti tulee, kun Ayrton näkee seuraavan kerran
Veeran. Nyt vietetäänkin laatuaikaa
Arpan kanssa kahdestaan sunnuntaihin asti.
Noin neljä viikkoa vielä Veeran synnytykseen. Veera kuulemma
voi hyvin ja masu kasvaa jo.
16.10.2010
Kauhunhetkiä heti aamulenkillä! Lähdettiin
aamusella Ayrtonin kanssa metsään. Ayrton oli onnellinen
ja liikkui todella kevyesti. Päästiin lähelle rantaa ja
sitten hyökkäsivät varikset! N. 10 variksen joukko
lähti seuraamaan meitä ja syöksyivät ihan
läheltä ohi. Mulla on lapsuudentraumoja juuri tuollaisesta
tilanteesta ja pelkään nykyään kaikkia lintuja.
Ayrtonia ei paljon häirinnyt, taisi vaan ihmetellä, mitä
mä panikoin ja mihin meillä on kiire. Juostiin meinaan
aikamoista vauhtia pois. Onneksi ei ollut Senna
mukana, se ei pysty vastustamaan lintuja vaan olis varmaan
näitäkin sekopäitä lähtenyt ajamaan.
Mun mielestä kaikki linnut pitäs kieltää lailla.
14.10.2010
Tänään kävimme näillä näkymin
viimeistä kertaa osteopaatilla Ayrtonin kanssa. Nyt jatketaan
vielä
kotihoidolla ja muutaman viikon päästä pitäisi olla
Ayrtonin täysin kunnossa. Osteopaattikin sanoi,
miten suuri ero pojassa on siihen verrattuna millaisena meni silloin
ensimmäisellä kerralla sinne.
Noiden kaikkien kuvausten ja tutkimusten aikaan ja jälkeen oli
Ayrton todella vaisu ja jotenkin
masentunut. Jo ensimmäisen osteopaatti käynnin jälkeen
poika muuttui paljon ja tällä hetkellä on
taas oma itsensä. Todellinen seurakoira, osallistuu kaikkeen, on
rento ja onnellinen. Liikkuu
mielellään ja jotenkin niin ylväästi. Ero on
todella huomattava. Ja taas osteopaatti kehui kuinka
terveeltä Ayrton tuntuu. Marraskuun alussa menee sitten Senna ja
täytyy sanoa, että aika paljon
jännittää mitä sieltä löytyy. Tolla
elämän tavalla ja kun ei mitään voi kertoa,
odotettavissa voi olla
mitä vain. Mutta uskon, että sekin saadaan kuntoon.
"Enää" n. viisi viikkoa Veeran synnytykseen!!!
12.10.2010
Veera kävikin jo tänään ultrassa ja pentuja on
tulossa!
10.10.2010
Meillä asustaan onnellisia koiria! Ayrton on niin
onnellinen päästyään taas pitkästä aikaa
metsään
juoksentelemaan, tosin ei se nyt hirveesti siellä yksin
vedätä, mutta on kuitenkin vapaa tekemään
mitä haluaa. Senna käy eri lenkit metsässä ja
urbaanina koirana kulkee lähes koko reissun pitkos-
puita pitkin. Ja kun välillä käy metsän puolella,
kerää kaikki risut mukaansa. Ruokintaakin ollaan
vähän muutettu ja koirat tykkää. Ennen Senna oli
omansa melkein jo syönyt, ennenkuin Ayrton
sai oman kuppinsa, nyt kumpikin syö pitkään ja nuolevat
kuppejaan niin kauan, ettei niihin taida
jäädä edes hajua. Kyllä on ihana katsoa onnellisia
koiria ja erityisesti olen iloinen miten Ayrtonin
liike paranee koko ajan ja kuinka mielellään hän
liikkuu.
Ensi viikolla on Veeran ultra!
Jännittää niin pirusti, saadaankohan edes alkuviikosta
nukuttua.
7.10.2010
Kävin maanantaina moikkaamassa Maxia ja Torstia. Molemmat
pojat olivat todella onnellisen
näköisiä ja hyvin voivia. Näistä pojista ei
ainakaan tarvitse olla huolissaan, molemmilla on aivan
mahtavat perheet ja molemmat viettävät lampurin arvoista
elämää. Kummallekkin pojalle vein
tuliaiseksi joka pojan toive vempaimen - korvakarvannyppimispihdit.
Max ja Torsti pellolla onnellisena.
Tänään oli vuorossa jälleen Ayrtonin osteopaatti.
Tällä kertaa kävimme Ullanlinnassa vastaanotolla.
Matkalla saatiin aika paljon katseita ja kommentteja. Edelleen
liikkeessä näkyy se pieni epäpuhtaus,
mutta liikkuminen on nyt jo paljon rennomman näköistä ja
askel on pidentynyt paljon. Toiveikkaana
ilmoitin Ayrtonin messariin jo tällä viikolla, kun halvin
ilmo meni umpeen. Toivotaan, että päästään.
Nyt aloitetaan vapaana metsässä liikkuminen pikku hiljaa. Ja
todellakin ilman Sennaa!
Koska ton hoidon jälkeen pitää olla levossa jonkin
aikaa, otin Sennan tokoon. Se on ihan kuin
lähtisi metsätielle Ferrarilla. Ei aivan sovelias väline
tuohon lajiin. Toko on aivan liian hidasta, eikä
Senna jaksa tuollaista.
1.10.2010
Tänään vihdoin löytyi KoiraNetistä
Torstin tulokset: B/B ja
0/0! Onnittelut Torstille ja
perheelle
hyvistä tuloksista. Ja vielä kerran
KIITOS kun veitte Torstin
tutkimuksiin.
Hyvin on alkanut Ayrtonin jälkeläisten terveystutkimukset,
2/5 tutkittu terveiksi!
Eilen Ayrton pääsi tokoon, kun osteopaatti sairastui
eikä päästy hoidettavaksi. Tokossa Ayrton
olikin kukkona tunkiolla. Paikalla oli Ayrtonin lisäksi vain Pimu,
Sylvi, Martta, Armi ja Irma.
25.9.2010
Tänään käytiin Sennan kanssa Lampuri
leirillä viettämässä kivaa päivää.
Ayrtonilla ei kuulemma ole
kovin kivaa ollut kotona. Ayrtonissa on jo yhden hoitokerran
jälkeen huomannut ison eron, on taas
oma seurallinen itsensä tai ainakin lähes
entisellään. Näyttää niin rennolta koko poika.
Ja nyt huomaan,
että Sennakin on ollut tosi vaisu ja hiljainen jo pidemmän
aikaa. Kesällä sen laitoin kuumuuden piikkiin
ja sitten oli se varvasvamma. Mutta Senna on ollut siinä samassa
kolarissa se toinen osapuoli, lisäksi se
on tullut alas puomilta monta kertaa, hypännyt päin rengasta
ym. joten kyllä se varmaan on vielä kipeämpi
kuin Ayrton, vaikka ei taaskaan voi sitä näyttää.
Tilaan myös Sennalle ajan osteopaatille.
Kiitos kaikille leiriläisille
mukavasta ja aika kalliista päivästä (tuli
vähän osteltua).
23.9.2010
Ayrtonia ei tarvitse leikata! Itse olen jo jonkin aikaa
epäillyt tuota edellistä diagnoosia.
Moni koirakaverini on suosittellut
meille ton jalkaongelman kanssa käyntiä osteopaatilla.
Tänään
meillä oli sitten
ensimmäinen aika. Ja itse olen luottavainen, että poika
saadaan kuntoon tällä hoidolla.
Näin myös osteopaatti
uskoi. Kaikki vammat, joita on paljon, sopivat tuohon Sennan
törmäämiseen.
Osteopaatti selitti hienosti
fysiikan lakeja liike-energiasta ja kuulosti ihan
järkevältä, mutta en osaa sitä
selittää. Ayrtonilla
on siis kaula- ja rintarangassa nikamat liikkuneet ja niiden
ympärillä on pehmytkudos-
vaurioita. Lisäksi lanneranka on
vinossa ja jumissa. Juurikin tuolla liike-energia lailla selittyy se,
että
vammoja on enemmän vasemmalla
puolella, kun Senna törmäsi oikeaan lapaan. Tällaiset
vammat
ovat kuulemma todella yleisiä koirilla ja ne
saadaan kyllä kuntoon, aikaa siihen voi jonkin verran mennä,
mutta pääasia että kuntoon
tulee. Lisäksi osteopaatti totesi koko koiran läpi
käytyään, että tuntuu
olevan
muuten hyvin terve ja todella elinvoimainen.
Vähän kyllä pelottaa mitä Sennasta löytyisi
jos sen tonne veisi. Se kun törmäilee usein ja paljon ja
sennamaiseen tyyliin aina täysillä. En tiedä kuin yhden
koiran, jolla on enemmän vauhtia: Ullan Mape.
Mapen nähdessään jopa Senna jäi suu auki
katsomaan.
21.9.2010
Meillä on ollut kiireinen viikonloppu. Ayrton on treffannut
Veeran kanssa monena päivänä. Perjantaina
Veera kävi meillä ja lauantaina menimme koko perhe ensin
aamulla Mäntsälään Sennan silmätarkkiin, jossa
silmät todettiin täysin terveiksi, siitä jatkoimme
matkaa Lappeenrantaan Ullalle ja Aimolle kylään. Vietimme
ihanan päivän siellä. Ayrton oli Ullan "kokkikoulussa"
seurasi todella tarkkaan ruuanlaittoa ja nojaili jatkuvasti
kaikkiin. Oli ihana nähdä Gaunerkin, joka on jäänyt
mieleeni ihannelampurina niiltä ajoilta kun itse aloitin
Sennan kanssa näyttelyharrastuksen. Mukava päivä ja
mahtavat tarjoilut, kiitos Ulla ja Aimo!
Kun koko viikonloppuna ei nuoripari jäänyt kiinni,
kävimme vielä maanantai iltana varmistamassa astutuksen
tuoresiemennyksellä Mäntsälässä, jossa
molemmat koirat vielä tutkittiin täysin terveiksi.
Tätä pentuetta
toivomme niin paljon onnistuvaksi ja kaikki mahdollinen kyllä on
tehty. Nyt ei auta kun odottaa ultraa.
Ayrton tulee kyllä rakastamaan Ullaa lopun
elämänsä, Ulla aina tuo sen ihanan tytön, joka saa
silmät
pyörimään päässä!!
17.9.2010
Ayrtonin pojan Maxin terveystulokset tulivat Kennelliitosta
eläinlääkärin arvioin mukaisena eli
A/A ja
0/0!!!
Onnittelut Heidille ja Kaukolle terveestä pojasta.
16.9.2010
Lisää postia Belgiasta.
Sennakin on nyt virallisesti C.I.B.
Aika nopeeta toimintaa!!
15.9.2010
Johan näitä terveystuloksia nyt tulee joka suunnasta!
Soittivat koirien veripankista, että molempien
kaikki veriarvot ovat kunnossa. Eikun verta luovuttamaan. Senna menee
ensin jo ensi keskiviikkona.
14.9.2010
Tänään sain sähköpostia Belgiasta.
Ayrtonin PCD tulos on +/+ eli terve.
13.9.2010
Ayrton alkaa valmistautua kovasti odotettuun Veeran vierailuun.
Tänään oli pesupäivä ja ihan komea
poika sieltä taas pesussa paljastui.
Vielä on muutama päivä odoteltava, joten vielä
ehtii pötkötellä...
11.9.2010
Tänään olin Sennan kanssa Porvoon
näyttelyssä. Selvittiin yllättävän
vähillä vammoilla, vain hampaan
jäljet reidessä. Odotin vielä pahempaa. Arvostelussa
lukee: Moves breed typical. En tiedä minkä
määritelmän mukaan lampurin kuuluu ravata, peitsata,
laukata, hyppiä ja kaikkea mahdollista, mutta
tämä oli lausunto tämän päivän
suorituksella. Ja enää meitä ei Sennan kanssa samassa
kehässä nähdä.
Olin jopa itse yllättynyt, miten hyvältä Sennan turkki
näytti kehään mennessä, jos käytös olisi
toisen-
laista, niin se voisi tolla turkilla olla ihan kova luu
näyttelyissä. Outoa, mitä kehänauhan
ylittäminen
saa aikaan, ennen kehää juoksi ihan kauniisti, mutta heti kun
mentiin kehään, nosti hännän pystyyn
ja kävi tosi kuumana. Ayrtonia oli ikävä
kehässä....
Omaa kameraa ei mukana ollut, mutta sain Merjalta kuvan Sennasta. Ei se
pahan näköinen ole.
7.9.2010
Tänään sain paljon odotetun ja toivotun tekstarin
Ullalta: Veeran juoksu on alkanut!!
Eli Ayrtonilla on treffit kauniin Veeran kanssa reilun viikon
päästä.
3.9.2010
Tänään olen viettänyt aikaani
eläinlääkäreissä. Aamulla käytiin
veripankissa testeissä ja iltapäivällä olin
Ayrtonin poikien Maxin ja Torstin mukana PeViSa-tutkimuksissa.
Uteliaana ihmisenä tungin sinne mukaan.
Molemmilla oli silmät täysin terveet ja kuvien tuloksia
Kennelliitosta odotan ihan levollisena, hyviltä näyttivät
molempien kuvat ja hyvät olivat kuvanneen
lääkärinkin arviot.
Kiitos
Heidi ja Sari kun veitte pojat kuviin.
Oli ihana nähdä poikia taas! Toivottavasti loputkin pojat
menevät tutkimuksiin syksyn aikana.
2.9.2010
Ayrton kävi eilen ihastuttamassa ihmisiä
eläinsairaalassa. Juuri harjattuna ja pestynä sai paljon
kehuja sekä
asiakkailta että henkilökunnalta. Käytiin siis
fyssarilla ja Hanne sai pienet jumit niskasta ja lantiosta auki.
Enemmän taisi kyseessä olla Ayrtonin lelliminen kuin
tarpeellinen hoito. Ayrton tykkää niin paljon tosta ja
nyt kun ei sillä oikein ole mitään tekemistä, niin
toi oli varmaan kiva ilta kuitenkin. Ja vaikka Hanne hoiti
Ayrtonia ensimmäisen kerran, sai hän saman palkan kun Helikin
aina saa - märän pusun.
Nyt vaan odotellaan Veeran juoksua....
Senna tuli eilen mökiltä ja se kaipaisi myös
kipeästi pesua ja harjausta. Menee jotenkin tosi tiukkaan takkuun.
Porvoon aikataulukin tuli ja täytyy sanoa, ettei naurata
yhtään. Silloin kun selvisi, ettei Ayrton mitenkään
voi
osallistua tuohon näyttelyyn (vaikka loppuun asti toivoin) otin
yhteyttä järjestäjiin ja he ystävällisesti
tekivät
poikkeuksen ja vaihtoivat koiran. Eli nyt olen siis menossa Porvoon
näyttelyyn Sennan kanssa kehään yli
vuoden tauon jälkeen. Ja ei todellakaan naurata ajatus siitä.
Ennemminkin pelottaa.
Huomenna mennäänkin koko perhe taas eläinsairaalaan.
Ilmoitin Sennan mahdolliseksi verenluovuttajaksi
jokin aika sitten, kun soittivat ja sopivat ajasta milloin menemme
testeihin rupesimme juttelemaan tuosta
jatkuvasta pulasta verenluovuttajakoirista. No, mä sitten lupasin
ottaa pojankin mukaan huomenna. Jospa
vaikka olisivat molemmat sopivia ja pääsisivät
välillä olemaan hyödyksikin. Me asutaan kuitenkin niin
lähellä eläinsairaalaa, että ehdittäs varmaan
apuun, jos tulisi akuutti tarve.
26.8.2010
Tänään oli Ayrtonin onnenpäivä. Toko
alkoi! Ollaan oltu tosi laiskoja itseksemme mitään
tekemään, mutta
Ayrton muisti kyllä kaiken ja intoa riitti. Ja varmaan
tärkeintä oli, että pääsi edes jonnekkin ja
jotain
tekemään tän pitkän levon jälkeen.
Kentällä oli paljon pentuja, joiden perään joutui
vähän itkemään ja
meidän ryhmässä on Ayrtonin lisäksi vain yksi uros,
kaikki muut on todella hemaisevia narttuja, joita
oli kiva yrittää vikitellä joka tauolla... Ihana katsoa
poikaa, joka niin innokkaasti tekee "töitä" ja keskittyy
tosissaan. Toi jalkaongelma ei haittaa tokoilua, ontuma näkyy vain
juoksemisen jälkeen, kävely sujuu
ihan hyvin. Ilmeisesti se vioittunut jänne ärtyy juostessa
jalan ojentamisesta.
Senna kävi fyssarilla ja Hanne sai ton tukisiteen kanssa
köpöttelystä jumiin menneen selän hierottua auki.
Tästä eteenpäin Senna saakin yrittää itse
pitää huolta lihaksistaa ja venytellä itsekseen.
Jatkossa keski-
tytään sitten täysin Ayrtonin kuntoutukseen. Yritin jo
valmiiksi kysellä voisiko vesiterapia altaaseen
laittaa vähän hoitoainetta, mutta vastausta en vielä
saanut.
24.8.2010
Nyt tulee vuoden pisin päivitys. Kävimme
tänään jälleen koko perhe Kouvolassa
lääkärissä. Kaikki alkoi
todennäköisesti siitä, kun mussukat lomalla pellolla
ollessaan törmäsivät. Ayrton juoksi suoraan
eteenpäin ja
Senna tuli 90 asteen kulmassa suoraan olkaan ja tietenkin
täysiä. Ayrton kaatui vasemmalle olalleen ja kieri
siitä pari kierrosta selän kautta ympäri. Vaikka alusta
oli pehmeä pelto, on siitä nyt sitten kärsitty
pitkään ja
hartaasti. Ayrtonia on tutkittu tuon ontuman takia jo muutaman kerran,
kipu on paikallistettu heti alussa
olkapäähän ja siellä se on edelleen. Sekä
olka- että kyynärnivel (jotka ovat kuitenkin vahvasti
yhteydessä
toisiinsa) on ensin kuvattu röntgenillä ja näissä
kuvissa ei löytynyt mitään syytä ontumalle.
Olkaniveleen
laitettiin jopa kortisonipiikki, mutta sekään ei auttanut.
Seuraavaksi kuvattiin jälleen olka- ja kyynärnivel
tällä kertaa tietokonetomografialla.
Näissäkään kuvissa ei näy mitään
vikaa (jopa kyynärnivelen pieni muutos
on edelleen yhtä pieni muutos). Edelleen poika ontuu rasituksessa,
alkulenkistä on puhdas liike, mutta ei
kestä kovin pitkää matkaa. Tänään pojan
kävi läpi usempi lääkäri ja lopputuloksena
oli, että koska kaikki
muut syyt on pois suljettu noilla kuvauksilla ja edelleen poika ontuu
ja antaa kipureaktion olkapäästä, niin
syyn on oltava hauislihaksen kiinnittäjäjänteessä.
Jos jänne on vaurioitunut törmäyksessä sen
näkee vain
tähystämällä ja jos jänne on vaurioitunut ja
alkaa tekemään kiinnikkeitä, niin se ei tule kuntoon
ilman että
jänne katkaistaan. Tämä on kuulemma
todennäköinen vamma tuollaisen kovan törmäyksen,
kiertoliikeen
ja täräyksen jälkeen. JOS tähystys
tehdään ja ongelma on tuo jänne, niin tähystyksen
jälkeen yleensä poti-
laat ovat olleet oireettomia jo tikkien poiston aikaan. Tosin sitten
edessä on vielä pitkä kuntoutus, joka
sisältää joka lampurin omistajan toivehoitoa:
vesiterapiaa. Lääkäri suosittelikin miettimään
turkin lyhentämistä
jos tähystys tehdään. Joka tapauksessa karva ajellaan
isolta alueelta. Mutta päätöstä saan miettiä
ihan
rauhassa ja astutus hoidetaan joka tapauksessa ensin.
Lääkärin sanoin: "ei tää mikään
pii-paa tapaus ole"
Eli näillä nyt mennään. Joudun varmaankin
taas pyörtämään
päätökseni Sennan näyttelyistä. Ayrton on
pitkään
poissa näyttelyistä ja kyllä kun on tottunut
näyttelyissä käymään niin niitä kaipaa.
Mutta katsellaan noita sitten.
Onneksi Ayrtonilla on kaikki luut ja nivelet kunnossa ja toivottavasti
saadaan tuo jänneongelmakin kuntoon.
Onneksi meillä on myös vakuutukset. Tosin tuolla Kouvolassa,
jonne jouduimme hakeutumaan hoitoon, kun
kaikki pk-seudun ortopedit olivat lomalla, on hyvin kohtuulliset
hinnat. Ainakin kun on tottunut näihin Helsingin
hintoihin.... Ja onneksi Ayrton ei tunnu olevan kipeä, hyppii
sängylle ja sohvalle ihan kevyesti, eikä edes alas
tulo tunnu missään.
Ai niin, Senna sai tukisiteen pois jalastaan ja yrittää nyt
pikkuhiljaa lisätä liikuntaa. Varvas jäi paksummaksi ja
on vähän tönkkö, mutta sille ei nyt enää
voi mitään. Toivottavasti ei vaivaa jatkossa, vaikka
siinä nivelessä se
muutos onkin.
Ja jos saan koirat joskus kuntoon, ne EI ENÄÄ
IKINÄ juokse aukealla paikalla vapaana. Vain jollain
metsätiellä,
missä Senna ei mahdu tekemään noita valtavia kaarroksia
ja siitä sitten juoksemaan päin. Outo tapa muutenkin!
Nyt odotamme Veeran juoksun alkua, joka pitäisi olla hyvin
lähellä. Ja hyvillä mielin odotan tätä, koska
poika
on nyt tutkittu huolella, eikä hänessä ole
mitään sellaista vikaa, joka jalostuskäyttöön
vaikuttaisi. Ja edelleen
pieni toive elää, että pystyisin tästä
yhdistelmästä itselleni jotain saamaan...
17.8.2010
Tänään olin Turo-mätsärissä
Munkkiniemessä kannustamassa Torstia ja Oonaa heidän
ensimmäisessä
esiintymisessään. Tuomarina ykkösryhmällä oli
Marja Talvitie. Ennen kehää vähän harjoiteltiin.
Kehässä Torsti liikkui hienosti. Ja Oona myös.
Torsti ja Oona sijoittuivat hienosti
1-ryhmän sinisten neljänneksi!
Vielä kuva Torstin päästä ja valkoisesta parrasta,
(jollaisia meillä ei ole näkynyt vuosiin).
15.8.2010
Kyllä on ollut tuskainen viikonloppu. Mun tulehtunut
olkanivel ei kauheesti tykännyt tosta viime
viikonlopun projektista. Ayrtonin viikoittainen harjaus + likaisten
osien pesu on ollut todellista
kidustusta ja kestänyt kauan. Koko oikea käsi on tulessa ja
kestää harjausta vain pienissä jaksoissa.
Onneksi Sennaa ei voi nyt pestä, kun sillä on toi tukiside.
Olen Sennaa harjannut pitkin viikkoa pienissä
osissa ja yhtään pohjavillaa
säästämättä. Aion poistaa lähes kaiken
tosta pohjavillasta. Ei sitä paljoa
olekaan, mutta nekin vähät harjaan pois niin helpottaa
harjaamista jatkossa.
Ayrton on nyt kuitenkin taas puhdas ja takuton, niinkuin lammaskoiran
kuuluu ollakkin!
10.8.2010
Mua jäi niin paljon häiritsemään toi ontuma,
että tänään tein todella töitä
löytääkseni Sennalle ajan
ortopedille. Monen puhelun jälkeen sain ajan
iltapäiväksi Kouvolaan. Ja hyvä, että käytiin.
Olin lähes
varma että jotain siellä on vialla, kun eilen tosiaan ontui.
Lääkärin tehdessä ontumatutkimusta sanoin
hänelle,
ettei tämä tyttö näytä kipuaan, eikä
näyttänytkään. Ilme oli hyvin keskittynyt, mutta ei
mitään reaktiota
vääntelyyn ja kääntelyyn. Kun varsinaista
kipukohtaa ei löytynyt, kysyi lääkäri vielä
haluanko, että se
kuitenkin kuvataan ja halusin tietää mikä on
tilanne eli Senna uneen ja röntgeniin. Etujalka kuvattiin olka-
päästä varpaisiin asti. Ja tuloksena:
"Oikean etujalan 5. varpaan viimeisen
varvasnivelen ympärillä
reaktiota (nivelsiderevähtymä, vanha murtuma?)." Hoitona
tähän on kahden viikon lepo, kipulääke-
kuuri sekä tukiside jalkaan. Ja kahden viikon
päästä jalka kuvataan uudelleen.
Kitisijöistähän ei kukaan pidä, mutta kyllä
asiasta pitäisi sanoa. Pelottaa ton neidin vanhuus, kuka siitä
näkee milloin sillä on kipuja ja milloin niitä sitten on
liikaa. Ja lomalle noi kaksi ei enää yhtä aikaa
pääse.
9.8.2010
Ettei olis liian helppoa, Senna ontuu jälleen.
(ja
paljon rumia sanoja perään) Enkä tajua missä
olisi taas ton
jalkansa loukannut/rasittanut. Mitään noi ei näillä
keleillä ole tehneet. Pakko varmaan kohta tilata sille
se lääkäri ja kuvata toi ranne. Tolla luonteella
siellä voi olla isokin ongelma, mutta toi pimu ei vaan
sitä sano eikä näytä. Mä olen ihan varma,
että se juoksis vielä jalka poikkikin.
7.-8.8.2010
Oli aika näyttelypainotteinen viikonloppu, vaikka omat
koirat olivat koko ajan kotona viileässä.
Lauantaina olin Porvoon ryhmänäyttelyssä kannustamassa
Veeran valioksi ja Veera olikin ROP,
ja hänestä tuli samalla Suomen ja Venäjän
Muotovalio!! Kiitos mukavasta päivästä Ulla, Mika,
Kirsi
ja lapset. Vaikka keli oli kuuma, niin seura oli niin mukavaa,
että päivä sujui leppoisasti.
FI & RU MVA Blueshire's Canadian Lady
Sunnuntaina olikin vuorossa rotujärjestön
erikoisnäyttely Lohjalla. Yhtään kuvaa en ottanut ja
kehien
seuraaminenkin jäi väliin. Omia koiria en ollut ilmoittanut,
mutta Ayrtonin pojista kolme oli ilmoitettu
näyttelyyn. Torstille iski viime yönä vatsatauti ja
hän jäi pois, Onnin omistaja oli itse sairastunut eikä
Onnikaan päässyt paikalle. Ainoa paikalle päässyt
poika oli Nelson. Nelson ei ole ensimmäinen eikä
varmasti viimeinenkään koira, jonka omistajille turkin
haastavuus on tullut yllätyksenä. Päivän aikana
saimme Nelsonin turkkia avattua niin paljon, että näyttelyn
päätteeksi pääsimme hakemaan vielä laatu-
arvostelun. Arvostelu oli hieno näin nuorelle koiralle
tässä turkissa ja tuloksena EH.
Tsemppiä Nelsonin omistajille jatkossa, helppoa se ei tule olemaan
vielä vähään aikaan, varsinkaan kun
poika on perinyt isänsä turkin (vielä päivän
harjaamisen jälkeen sitä oli enemmän kuin monessa
muussa).
Mutta aina saa soittaa, jos apua tarvitsee, tulen kyllä paikalle.
Ja toivottavasti pojan turkki saadaan nyt
pidettyä kunnossa ja saadaan Nelson kehiin. Näyttää
mun "puolueettomaan" silmään hyvältä ja kovasti
on isänsä näköinen. Ja aivan uskomaton koira,
että jaksoi olla pöydällä koko päivän
harjattavana, vaikka
aivan varmasti välillä nipisteli kovastikin.
3.8.2010
Ayrton on ihana ja sairastaa mun seurana. Kun mä olen
sairauslomalla niin Ayrton tyytyy vaan
pötköttelemään vieressä ja olemaan
rapsuteltavana. Sennalla se ei riitä ja siksi lähetettiin
Senna
kesäleirille mökille. Nyt saadaan rauhassa Ayrtonin kanssa
olla ja parannella ja Senna saa päästellä
höyryjä mökillä. Toivottavasti ei vaan kipeydy
uudestaan, se kun ei yhtään ymmärrä tota
rauhallisesti
ottamista ja varmaan Heinolaan asti kuuluu sen haukkuminen.
29.7.2010
Tänään Senna kävi taas vaihteeksi
fyssarilla, eikä onneksi yrittänyt purra ketään.
Ranne on parempi,
mutta otetaan vielä viikko varovaisesti, koska jumitukset olivat
samoissa kohdissa kuin viime kerrallakin
niin samalla lailla itseään väärin
käyttää edelleen. Kun oltiin maksamassa, kysyi respan
täti varovasti,
"ei Senna satu olemaan verenluovuttajakoira?" Olisivat tarvinneet
pikaisesti verta. No, Senna ei ole
verenluovuttajakoira, mutta heti kun tultiin kotiin täytin
kaavakkeen eläinsairaalan sivuilla. Jos Senna
olisi sopiva, niin päästäs helposti ja nopeesti apuun,
kun asutaan 10 min matkan päässä sairaalalta.
Nyt vaan ootellaan, josko ottavat yhteyttä.
27.7.2010
Ayrton kävi tänään virallisessa
silmätarkastuksessa ja
silmät ovat edelleen täysin terveet!
Itse olin sunnuntaina katsomassa Helsingin
kesänäyttelyä, Ayrtonhan oli sinne myös ilmoitettu,
mutta hän
jäi kotiin lepuuttamaan liikarasittunutta koipeaan ja iskuja
saanutta kroppaansa. Päivä oli kuuma mutta
erittäin mukava, mukavassa seurassa, kiitos Ulla ja Aimo. Sain
vielä esittää Veeran, joka oli ihana
esitettävä. Remmissä tuntee kuinka vaivattomasti Veera
liikkuu. Veera sai päivän ainoan narttujen
ERIn ja oli lopulta VSP!! Viimeksi olenkin ollut narttujen
kehässä viime vuoden erkkarissa Sennan kanssa.
Kun molemmat koirat joutuivat loman jälkeen sairauslomalle,
päätin, että seuraavalle lomalle lähtee mukaan
vain toinen. Ja koska Senna ei tuolla viihtynyt, niin hän saa
jäädä sitten kaupunkiin, kun kerran
täällä viihtyy.
Seuraava näyttely mihin Ayrton on ilmoitettu olisi 14.8.
Raisiossa. Toivottavasti siihen mennessä on vammat
parantuneet ja päästään vihdoin Barbara Mullerin
kehään. Mutta yhtään liian aikaisin ei
lähdetä rasittamaan
kroppaa, edes tuon tuomarin takia. Nämä tällaiset
lihasvammat pitkittyvät helposti todella pitkiksi, jos liian
aikaisin aloitetaan rasittamaan.
23.7.2010
Tänään oli Sennan vuoro käydä
fyssarilla. Helin pelasti puremalta vain sairaan nopeat refleksit!
Sennalla on oikea ranne kipeä, jota taivutellessa meinas tulla
hammasta, oikein kiljaisi kimeästi samalla.
Oikea puoli etuosasta on täysin jumissa, kuten myös vasen
takareisi. Sennahan arkoi tuota oikeaa
etustaan lomalla, mutta se näytti menneen ohi, eikä
tälläkään hetkellä näy liikkeessä,
mutta jotain siellä on
nyt vialla. Lihasjumit hierottiin auki tänään ja
Sennalle määrättiin viikon lepo. Viikon
päästä uusi fyssariaika
ja jos vielä aristaa rannettaan ja on ihan umpijumissa koko neiti,
niin sitten ortopedille. Kipulääkettä en aio
tolle antaa, kun ei kerran muutenkaan kipuaan näytä, niin
vielä vähemmän sitten lääkityksellä.
No, näillä keleillä sopiikin tämä molempien
koirien lepo. Ei muutenkaan toi lenkkeily maistu näin kuumalla.
Kyselin Heliltä, että mitä teen väärin, kun
nää on koko ajan jumissa, mutta hänen
mielestään "tieto lisää tuskaa"
Ilmeisesti mun kannattas tehdä kuten suurin osa koiran omistajista
eli sulkea silmät ja olla näkemättä
mitään.
Itse epäilen, että nämä menevät jumiin tuosta
yhdessä peuhaamisesta. Senna kiihtyy niin nopeesti ja on muu-
tenkin niin nopea liikkeissään. Teloo varmaan
itseään liian kovalla tilannenopeudella, tosin ei sitten itse
mitään
huomaa kun käy niin kierroksilla ja Arpalle on varmaan
vähän liikaa yrittää pysyä Sennan vauhdissa
tolla
isommalla koolla ja massalla. Yleensähän Senna juoksee
Ayrtonin perässä ja blokkaa sitten Arpan kumoon,
jos Ayrton ei väistä tarpeeksi nopeasti. Ei se ole ihme jos
silloin tällöin ottaa vähän osumaa.
Senna kävi myös puntarilla tällä reissulla. Vaaka
näytti karseita lukemia, mutta toi lisääntynyt paino
taitaa olla
enimmäkseen lihasta. Senna on tällä hetkellä tosi
lihaksikas eikä ainakaan tunnu kylkiä kokeilemalla liian
tuhdilta, eikä missään nimessä ole löysä.
Syksyä odotellaan jo kovasti.
21.7.2010
Maanantaina tultiin kotiin ja kyllä oli koirilla kovin
erilaiset
fiilikset kotiinpaluusta. Senna oli niin onnellinen
kun pääsi takaisin kaupunkiin ja Ayrtonilla naama
venähti "ei kai takas tänne, mä haluuuuun maalle!"
Taisi pojasta tulla kerralla maalaispoika...
Ayrton kävi eilen Helillä ja Heli suositteli lepoa.
Eli lepoa Ayrton sitten saa rankan lomareissun jälkeen.
Ayrton on ilmoitettu sunnuntain Helsingin
näyttelyyn, mutta se jätetään nyt väliin.
Koiran hyvinvointi
on kuitenkin kaikkein tärkein
asia, näyttelyitä on jatkuvasti ja tämä tuomarikin
on uudelleen vielä tänä
vuonna tarjolla.
Heli kehui, että Ayrton on niin timmissä kunnossa! No, kiva
että joku meidän perheessä on.
Senna menee perjantaina Helille ja saas nähdä mitä
sieltä löytyy. Kävelee kovin vaikeasti välillä.
18.7.2010
Tänään käytiin Ylivieskan KV
näyttelyssä. Olisi varmaankin ollut fiksuinta
jättää väliin. En muista milloin
Ayrton olisi ollut yhtä perässä vedettävä
malli näyttelyssä, vaikka arvostelussa lukeekin "Moves well"
Lisäksi tuomari olisi toivonut pigmenttiä lisää,
tuloksena Ayrtonille PU2.
Senna esiintyi viimeistä kertaa näyttelykehässä
hienosti Liisan kanssa, eikä ollut yhtään
perässä vedettävä.
Sennallekkin tuomari toivoi lisää pigmenttiä, tuloksena
Sennalle PN2.
Senna kehässä Liisan kanssa
Joskus joutuu ravistamaan kesken esityksen
Kun päästiin takasin mökille oli meno vähän
erilaista...

Kiitos Liisalle taas Sennan esittämisestä! Ja kiitos
Roosalle avusta ja seurasta.
Huomenna meillä onkin sitten pitkä matka takaisin kotiin.
Onneksi nyt ei ole tiedossa mitään pitkää auto-
matkaa ainakaan tämän vuoden puolella. Alkaa
riittämään meille kaikille. Tänä vuonna
meidän tuleva
pisin matka näyttelyyn on Raisioon ja se tuntuu näiden
reissujen jälkeen kovin lyhyeltä.
14.7.2010
Meillä on ollut täällä koirahierontalaitos.
Molemmat ovat jumissa. Pitkät automatkat ja varsinkin Ayrtonilla
on ollut rankkaa, kun Senna vanhemman oikeudella makaa keskellä ja
Ayrton joutuu istumaan jossain
reunassa pienessä tilassa. Mutta nyt tuntuu vähän
helpottavan, ehkä.
Eilen käytiin paikallisella raviradalla vähän
irrottelemassa ennen hierontaa. Vaikka eipä tuolla kukan kauan
jaksanut liikkua. Vielä tuolloin klo 23 oli 25 astetta.
Vähän edes liikuntaa
Sennalle oli katettu iltapala
radalle
Viikon päästä pitäisi töihin mennä ja
tuntuu, että koko loma on mennyt ihan ohi suun, kun ei me olla
näillä keleillä mitään jaksettu tehdä.
Täytyy varmaan hakea lotto, josko saisi isomman auton eikä
tarviis töissä käydä.
11.7.2010
Meillä oli aika rankka viikonloppu. Lauantai aamuna
lähdettiin ajamaan Ouluun oman perheen kesken,
kun apukädet sairastuivat. Päivä oli
järkyttävän kuuma ja pitkä. Tuloksena Ayrtonille
ROP+Cacib ja
Sennalle VSP+Cacib. Kiitos Soilalle Sennan esittämisestä!!
Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajamaan Pohjois-Ruotsiin,
Gällivareen. Toi matka oli kyllä maksimi, minkä
yksin jaksaa tuollaisen helteisen näyttelypäivän
jälkeen ajaa. No, perille päästiin ja löydettiin
yöpaikkakin
(joka oli jotain ihan järkyttävää, mutta nukahdin
heti kun pääsin vaakatasoon). Aamulla oltiin reippaana
näyttelyalueella hyvissä ajoin jo varttia vailla kuusi.
Harjasin molemmat ja juttelin ruotsalaisen avoimen
luokan nartun omistajien kanssa. He kovasti ihailivat Ayrtonia ja
olivat "harmissaan" kun oli toinenkin avoimen
luokan narttu paikalla. Kun Soila ja Liisa tulivat paikalle, niin
helpotuksekseni Liisa lupasi Sennan esittää.
Muuten olisi tullutkin aika kiire, kun Ayrton oli kehässämme
koira nro 1 ja Senna nro 2.
Tuloksena tästä näyttelystä Ayrtonille ROP+Cacib ja
Sennalle PN2, Serti ja uudet tittelit SE & POHJ MVA!
Kiitos Liisa Sennan esittämisestä, hienosti te veditte! Ja
onnittelut Soilalle Oonan viimeisestä Cacibista!
Vsp Grey Coats I'm So Beauty -
Rop Argovian Good News
Näyttelyn jälkeen nämä ruotsalaiset lampurin
omistajat halusivat käydä läpi molemmat mun koirat. Ja
tarkkaan kävivätkin ja kyselivät. Senna yritti
pöydältä suoraan syliin... Ayrton istui kaikkien
jalkojen päällä
ja nojaili... Eli hyvän vaikutelman tekivät molemmat. Ayrton
pääsi vielä Lotan kanssa leikkimään. Lotta
joka
ei kuulemma paljoa muista koirista pidä rakastui Ayrtoniin,
omistajat olivat ihmeissään, miten se nyt tollai.
Mutta koirilla oli kivaa, jopa niin kivaa, että Ayrton
törmäsi puuhun.
Lotta ja Ayrton
8.7.2010
Eilen oltiin koko perhe Roosan mukana katsomassa agilitykisoja
Oulussa. Oli ihan hyvä, että koirilla oli
jotain ohjelmaa, koska aamulla Senna arkoi toista etujalkaansa
eikä sitten uskallettu lenkillekkään lähteä.
Kisoissa oli monta upeaa suoritusta ja Senna oli ihan puhki jo niiden
katsomisesta ja sen oman vuoron
odottamisesta, jota ei koskaan tullut. Ayrton keskittyi nojailemaan mun
tai Roosan jalkohin ja nautiskeli
vain tapahtumasta. Illalla kun palattiin "kotikylään"
juoksutti Roosa Sennaa, enkä enää huomannut
mitään
aristelua, jospa se sitten meni tolla ohi, mitä sitten ikinä
olikaan. Pidetään nyt kuitenkin pari
lepopäivää vielä
varalle ennen viikonlopun reissua. Meillä piti olla oikea
aktiiviloma, mutta se on nyt jäänyt kun ensin oli
kauheet helteet ja nyt vähän varotaan tota Sennan jalkaa.
Tänään alkaakin sitten turkkien kunnostus.
Ayrton pakenee näitä helteitä auton alle.
Kätevästi se sinne menee ja yhtä kätevästi
sieltä tulee poiskin.
5.7.2010
Sennalla on nyt joku asennevamma tätä lomailua
kohtaan. Jää lenkillä pitkälle taakse, katoaa
omille teilleen
välillä, syö sontaa (ja haisee sitten todella pahalle),
ei anna ponnarin olla päässä ja hyppii ihmisiä
vasten.
Ayrton taas viihtyy vähän liiankin hyvin. Saas
nähdä sopeutuuko toi poika enää kaupunkilais
elämään
3.7.2010
Meillä vietetään hellepäivää
varjossa loikoillen.

Itsellä on mennyt pari päivää nyppiessä
hiekkaa haavoista, kun Senna kamppas mut kahden juoksu-
askeleen jälkeen. Siihen loppu juoksuharjoitukset. Onneksi on
antibioottikuuri valmiiksi päällä.
Eilen Senna veti itse äksät jyrkässä
alamäessä ja pelästytti taas. Olin ihan varma, että
taas on lonkka
huonona, mutta hyvin se tänään kävelee. Ayrton
leikki eilen nöffiä ja joutui lenkin jälkeen pesulle.
Pesu oli kyllä tarpeenkin. Sennan naamaakin voisi vähän
pestä, jos jaksaisi, se kaivaa tuolta pellolta
ja tien varsilta koko ajan jotain syötävää ja naama
on aina ihan sonnassa. Maalla ei ilmeisesti tarvii
olla prinsessa. Matokuuri on tiedossa molemmille kun palataan kotiin.
29.6.2010
Tänään herättiin klo 4.15! Ollaan 500 km
pohjoisemmassa ja valoa täällä on yölläkin
paljon enemmän
kuin kotona. Lapsukaiset taisivat luulla, että on jo normiaika
nousta.
Galleriassa lomakuvia, lisäilen sitä
mukaan kun loma etenee.
28.6.2010
Meidän naapurit seuraavat kolme viikkoa ovat
tämän näköisiä.
Ayrtonille on jo monta viikkoa selitetty, ettei kovin lähelle
noita elukoita kannata mennä. Ja oppi on mennyt
perille. Toivottavasti muistaa koko loman ajan tämän
opetuksen.
26.6.2010
Me ollaan lomalla! Alkuviikosta lähdetään
Pohjanmaalle viettämään todellista lomaa. Yksi rankka
reissu
tehdään tuolla pohjoisessa la Oulu ja su Gällivare,
mutta muuten vaan ollaan ja nautitaan. Sain itselleni
apukädet tuolle reissulle ja Sennalle Ouluun esittäjän,
eli Sennakin pääsee näyttelyyn.
21.6.2010
Nyt kyllä harmittaa Sennan puolesta. Sennasta
levitetään netissä kamalia kuvia, huonolla kameralla,
kaukaa
otettuja suttuja. En ymmärrä tuollaista, Senna on nätti
koira, mutta on saatu kyllä näyttämään ihan
hirveeltä
rutulta. Ja lisäksi vielä muut ottavat kunnian Sennan CIB
(vahvistamaton) tittelistä. Mielestäni suurin kiitos
kuuluu Ayrtonille, jota ilman Senna tuskin olisi noita cacibeja
käynyt ulkomailta keräilemässä.
20.6.2010
Tämä aamu oli Ayrtonille järkytys. Lähdin
näyttelyyn ja "unohdin" Ayrtonin kotiin!! Muistin onneksi Sennan
ottaa mukaan, niin ei ollut ihan turha reissu.
Olimme siis Sennan kanssa Kotkan KV näyttelyssä. Ihanan
helppoa, mukana vain yksi koira, pieni häkki ja
pienempi pöytä, lisäksi olin jo muutama viikko sitten
sopinut, että Katja esittää Sennan. Eli mukavan helppo
reissu mulle. Ja Katjan esittämänä Senna on edukseen.
Tuloksena olikin
ROP ja viimeinen
Cacib!
Senna PN1 + Cacib
VSP Max - ROP Senna
KIITOS Katja!
Ja kiitos myös vanhemmat Junior Handlerit voittanut Hilde-Marie,
joka vei Sennan isoon kehään.
18.6.2010
Tänään on taas koettu uutta
koiranäyttelyharrastuksen parissa. Aamulla löytyi
netistä aikataulut
Gällivaren näyttelyyn, jonne noi molemmat on ilmoitettu.
Lampureita 4 kpl, kehä alkaa
klo
7.30!
Ja tottakai lampurit ensimmäisenä kehässä! Ihme
sakkia noi naapurimaan porukat.
14.6.2010
Sennan uutisia: Käytiin taas fyssarilla. Edellinen
käynti oli 12 päivää sitten. Ja taas oli neiti aivan
jumissa. Hoitojen välissäkään ei ole kovin innokas
lenkkeilijä, tulee aina muutama metri meidän
takana pää maassa laahustaen. Ilme on aina "onko pakko?"
Hannekaan ei ymmärrä mistä tämä
johtuu, ei onnu eikä muutenkaan käännellessä ja
väännellessä näytä mitään
kipeää paikkaa.
Tänään vielä katsottiin yhdessä kaikki tassut
tarkkaan läpi, ei mitään missään. Ja
luultavasti jos
siellä joku ongelma esim. varpaan välissä olisi niin
neiti ontuisi. Ja silti on aina vaan jumissa?!?!
Lihakset takajaloissa on symmentriset, eli käyttää
kuitenkin molempia jalkoja yhtä paljon.
Tänään taas Hanne sai selkä-, reisi- ja
kylkilihakset auki ja Senna oli niin tyytyväisen
näköinen,
taas venytti oikein nautinnollisesti itseään ja naureskeli,
kulki häntä pystyssä oikein iloisena.
Mutta kauanko tämä kestää? Ja miksi hitossa se aina
menee uudestaan jumiin? Jos ei huomenna
ole innokkaampi lenkkeilijä, kun lihakset on auki, niin sitten
palaamme eläinsairaalalle jo perjantaina.
Kuvaaminen tuntuu tässä kohtaa turhalta, on kuitenkin kuvattu
tammikuussa kokonaan ja kontrolli-
kuvia lonkasta on vielä turha ottaa. Ja kun toi ei tosiaan onnu,
luulis että jos siellä olisi joku nivel-
tai muu ongelma, niin ontuisi edes välillä. Turkki on
hienossa kunnossa, ei juo enenpää kuin normaa-
listi, syö hyvin ym eli perusasiat pitäs olla ihan ok.
Todella outo pimu.
13.6.2010
Mä näin viime yönä painajaista, että
joku oli leikannut Sennalta karvat. Jättänyt vain
järkyttävän
tupsun otsalle. Aamulla heräsinkin aikaisin harjaamaan Sennaa ja
samalla vähän trimmasin jo
ensi viikonloppua varten. Yllättävän hyvän
näköinen toi karva nyt on, olen kovin tyytyväinen.
Eikä ole ainakaan hoitamaton, että jonkun tarviis tulla
sitä ajelemaan. Itse olen edelleen sitä mieltä,
että jos lampurin ottaa, on sen turkki hoidettava ja turkki on
pidettävä rodunomaisena.
7.6.2010
Kyllä on hienoa asua Helsingissä! Maksoin
tänään 150 euroa koiraveroa. Jälleen
sääntöjen
noudattamisesta sakotetaan, mutta ei oikein anna luonne periksi olla
maksamatta, kun kerran
se kuuluu maksaa. Mutta silti harmittaa.
5.6.2010
Tänään käytiin turha reissu
Jämsässä. Ilmeisesti kaikilla muilla oli tieto tuomarin
"linjasta?" ja
siksi sinne oli vain 7 koiraa ilmoitettu. No, eipähän
satanut, vaikka tuuli oli hirvittävä ja kylmä
oli koko päivän. Sormet jäässä siellä
yritettiin harjata ja tuuli sen sitten heti sotki.
Tuloksena siis 4 kpl tummanpunaisia nauhoja.
Onneksi sentään seura oli hyvää. Kiitos Tiia, Ulla,
Marika ja Anki. Ja oli ihana nähdä Veera
jälleen. Ayrtonkin oli mielissään Veeran
nähdessään!
Taas muistan, miksi en pidä kahden kanssa näyttelyyn
menemisestä. Ja vaikka myös Senna on
ilmoitettu Ouluun, Ruotsiin ja Ylivieskaan, niin tällä
hetkellä tuntuu, että Senna ei noihin lähde,
vaan keskityn ainoastaan Ayrtoniin. Kahden kanssa se on vähän
sellaista hutkimista ja kiirettä.
Ruotsiinkin oli tarkoitus mennä yrittämään Sennalle
sertiä, mutta taitaa jäädä ainakin tältä
kesältä. Ayrtonin kanssa on kuitenkin helpompi
näyttelyyn mennä. Vaikka Ayrton ei Ruotsista
mitään voi saavuttaa, niin mennään varmaan silti
näyttäytymään.
Pakko vielä lisätä Sennan arvostelu jolla
tältä tuomarilta heltisi EH:
5 year old bitch of lovely type. nice
headproperties. lovely dark eyes. ampel neck, correct in loin. nice
angles front and rear. in good
working condition. carrying nice jacket. all over lovely type.
27.5.2010
Senna kävi tänään jälleen
ilahduttamassa Heliä ja toivottamassa hänelle hyvää
lomaa. Selkä on
edelleen jumissa ja se saatiin tänään onneksi kunnolla
auki ja Senna venytti oikein nautinnolli-
sesti hoidon jälkeen. Näytti hyvin tyytyväiseltä
oloonsa. Ensi viikoksi yritetään vielä saada Helin
sijaiselta yksi hoitokerta ja sen jälkeen on toivottavasti ainakin
kesän kunnossa.
Viikon päästä pitäisi lähteä koko perheen
voimin Jämsään, jossa on australialainen kasvattaja-
tuomari. Outoa, ettei sinne ole kuin 7 lampuria ilmoitettu. Siitä
kahden viikon päästä mennään
Sennan kanssa kahdestaan Kotkaan metsästämään
sitä viimeistä Cacibia. Ja sitten lähdemmekin
jo Pohjanmaalle lomalle. Ihanaa päästä pois
täältä ja ihanaa kun koirat pääsee
kirmailemaan
pelloille, tuolla ei ole edes kyy-käärmeitä eikä
punkkeja. Siellä tuulee aina ja siellä näkee kauas.
Lomalla olisi tarkoitus käydä parissa pohjoisen
näyttelyssä ja muuten vaan ollaan ja nautitaan.
Itse olen aina viihtynyt pohjanmaalla, nyt ei vaan olla
pitkään aikaan käyty muuta kuin nukkumassa
yö matkalla jonnekkin. Naapurin hevosillekkin jotain
ihmeteltävää, kun noi karvakasat ilmestyvät.
25.5.2010
Palattiin tänä aamuna Tanskasta Euro-OES-Showsta,
jossa oltiin Ayrtonin kanssa. Reissu oli
rankka, mutta hieno. Tavattiin taas monia mukavia ihmisiä ja
nähtiin upeita koiria. Lauantaina
Claudia trimmasi Ayrtonin ja kehui miten olen turkkia hoitanut. Sain
myös ohjeet mitä tehdä
tuolle selän päällä edelleen olevalle vanhalle
karvalle, joka on jo rusehtavaa. Sunnuntaina olikin
itse näyttely, jossa menestystä ei taaskaan tullut. Sitä
en toki tuolla turkilla odottanutkaan ja kun
tuomarin linja oli hyvinkin tiukka (jopa H:ta valioluokassa) olen hyvin
tyytyväinen EH-tulokseen.
Ennen kehään menoa tapasimme Romyn ja Manfredin (knl
Manrose), jotka jälleen kävivät pojan
läpi ja pitivät edelleen näkemästään.
Romy sanoi, että näkee kuinka hyvin turkista on huolehdittu
ja
tehty sen kanssa todella hyvää työtä, kunhan
saadaan ruskea pois niin on todella hieno poika.
Romy tuli vielä kehän jälkeen sanomaan, että Ayrton
esiintyy hyvin ja liikkuu hienosti.
Claudia laittoi Ayrtonin todella upean näköiseksi ennen
kehää, mutta järkyttävä tuuli ehti latistaa
kampauksen ennen kuin pääsimme kehään.
Ayrton Claudian käsittelyn jälkeen
Kehän jälkeen laitoin Ayrtonin telttaan
lepäämään ja katselin koiria. Ehdoton suosikkini
nartuissa
oli valtavan kaunis Manrose Marquesa Di Brera, joka olikin lopulta VSP.
Junnuja en ehtinyt paljoa
vilkaistakaan, mutta lopputuloksissa Heidin ja Rolfin (knl
Niedersachsen's Pride) junnut olivat ROP
ja VSP-junnut. Ayrton joutui odottamaan ihan näyttelyn loppuun
asti, että kävi myös Heidillä näytillä
ennenkuin pääsi lopulta vapaalle. Heidi ihmetteli kovasti
pojan valtavia jalkalihaksia ja hänkin piti
edelleen näkemästään.
Kehän jälkeen juttelin myös viime vuoden erkkari
tuomarin Mark Wibierin kanssa. Hän kertoi monen
olleen todella järkyttynyt EH:sta ja varsinkin H:sta joita tuomari
tuolla jakoi. No, meillähän tämä on
ihan arkipäivää. Myös Thomas kyseli olenko kovinkin
pettynyt, hänellekkin oli moni järkyttyneenä
ihmetellyt tuloksiaan. No, tämä on yhden tuomarin tapa
arvostella, sitähän nää näyttelyt aina on.
Aivan upea reissu. Ikävää, että ensi vuonna
näyttely on Tsekeissä, jonne on kyllä liian pitkä
matka.
Vuonna 2012 on sitten Saksan vuoro ja sinne varmaankin yritämme
taas mennä (matkahan ei pitkä ole).
Kiitos seurasta ja avusta Sarille.
Kiitos mukavasta matkaseurasta myös Ulla, Tintti ja Veera.
Suurena yllätyksenä Ayrton rakastui Veeraan! Ja sunnuntai
aamuna olivat molemmat koirat
onnellisia kun pääsivät edes vähän
irrottelemaan ennen paluumatkaa hotellin vieressä olevalla
rannalla.
Ayrton ja Veera matkalla Tanskaan
Ai niin, sainhan mä totuttuun tapaan poltettua lärvini
näyttelyssä, rasvoista huolimatta.
16.5.2010
Tänään käytiin helteestä huolimatta
lenkillä jo päivällä. Onneksi Viikissä tuulee
aina ja onneksi
saatiin seuraksi Torsti ja Sari. Ei tota mateluvauhtia olisi
jaksanutkaan ilman juttuseuraa.
Enää muutama päivä niin olisi lähtö
Tanskaan. Mitään en ole vielä pakannut, mutta Ayrton on
sentään pesty ja harjattu. Toki pesu tehdään
vielä kerran ennen lähtöä ja sitten taas perille
päästyä.
Ihanaa nähdä taas Ayrtonin kasvattaja ja muita Argovian
koiria ja heidän omistajiaan. Odotan taas
kovasti Ayrtonin trimmausta, Claudia tekee ihmeitä pojan
turkille.
Sennakin pitäisi vielä ehtiä harjata ennen
lähtöä, muuten voi olla aika järkyssä kunnossa
kun tullaan
takas. Täällä sen turkkiin ei koske sillä aikaa
kukaan, jos ponnari valahtaa, niin siihen lisätään uusi
pinni.
Lenkille se kyllä pääsee ja saa (liikaa) ruokaa,
eikä varmasti säännöt häiritse prinsessaa.
15.5.2010
Meillä on siirrytty yövuoroon. Hiton helteet alkoivat
jo ja meidän perhe ulkoilee vain todella aikaisin
aamulla ja todella myöhään illalla.
Noi lapsukaiset istuvat usein pihalla tällaisessa asetelmassa:
En oikein tiedä mököttävätkö toisilleen
vai vahtivatko toistensa selustoja. Useimmiten hetken
päästä asetelma on kuitenkin tällainen:
9.5.2010
Eilen oltiin Somerolla paimentamassa lampaita. Mukaan valikoitui
lopulta Senna. Aamulla haettiin
Kauniaisista Torsti ja Sari mukaan. Koko matkan satoi
vettä ja vielä kun ajettiin paimennuskoulun
pihaan satoi, mutta sitten saatiinkin viettää
päivä ilman sadetta, seuraava sade nähtiin vasta kun
oltiin ajettu Paimennuskoululta kotiin
päin n. 5 min. Toki pelto oli mutainen ja päivän
päätteeksi
porukkamme oli
tämän näköinen (Kuva: Kena)
:
Marika&Hiski, Heidi&Max, Sari&Torsti,
Tiia&Hippa&Hertta, Sanna&Hilma, Emma&Onni,
Kimmo&Swedu, Mä&Senna, Janina&Rölli
Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja
toivottavasti jokainen sai koiransa puhtaaksi, aikamoinen homma
oli illalla väsyneenä toi neiti pestä ja kuivata. (Ja
pyykkiä tuolta reissulta tuli kolme koneellista!)
Kyllä oli ihanaan nähdä Onni, jonka olen viimeksi
nähnyt ihan pikkupentuna, kovasti on isänsä
näköinen.
Ikävää, ettei Nelson päässytkään
paikalle, mutta toivottavasti näen hänet jossain joskus.
Torstia ja
Maxiahan toivottavasti näen useamminkin, kun noin
lähellä asuvat.
Tässä vielä Kenan ottama kuva Prinsessa-Sennasta, joka
vihaa olla likainen ja jolta kouluttajan sanoin
Ei ole koskaan vaadittu mitään.
Muutama kuva päivästä
galleriassa.
30.4.2010
Ayrton on nyt virallisesti Champion International de Beauté!
Diplomi tupsahti tänään postissa.
26.4.2010
Sennalla on taas liikkumisvaikeuksia. Ei halua kävellä
ja kun kävelee pikku lenkin, niin matka
taittuu pää ja häntä alhaalla hyvin lyhyellä
askeleella, selkä vähän köyryssä. Eli taas on
kipeä
jostain. Heli yrittää järjestää meille
akuuttiaikaa fysikaaliseen. Luojan kiitos meillä on Heli!
Ilmoitin jo, ettei Senna treenaa ainakaan tänä
kesänä. Vaikka hän agilityä rakastaakin niin
paljon, itse en ole valmis tähän jatkuvaan huolehtimiseen ja
siihen mahdollisuuteen, että kohta
toi neiti on koko ajan kipeä. Ja se aika voi tulla aika piankin,
jos jatketaan kokeilemista ja siellä
onkin joku isompi ongelma. Kuvaan varmaan lonkat syksyllä ja
sitten mietitään jatkoa.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat sen päätöksen
tehneet, että mielummin täysillä ja vähemmän
aikaa,
kuin jostain luopuen pidempi aika. Mutta me keksitään
kyllä Sennalle jotain muuta kivaa teke-
mistä ja säästetään kroppaa. Haluan
pitää tytön mahdollisimman pitkään ja haluan
että se aika
on Sennalle kivutonta. Ja voihan se olla, että syksyllä
päästään taas jatkamaan. Toivotaan niin.
Ikävä kyllä, joudun näillä näkymin
paimentamaan Ayrtonin kanssa. Tiedän jo mitä siitä
tulee...
25.4.2010
Eilen kävin ilman koiria näyttelyssä! Kyllä
oli mukava päivä. Sai ihan rauhassa katsella ja
kierrellä.
Näyttelyssä olivat paikalla myös Tiia ja Ulla Veeran
kanssa. Lisäksi tapasin siellä lähes 10 vuotiaan
Aprin joka oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä.
Iloinen "vanhus", joka liikkui edelleen hienosti. Ihana
nähdä myös vähän varttuneempia lampureita
kehissä. Ullan kanssa odotetaan kovasti jo Tanskan
reissua. Meidän porukassa mukaan lähtee Ayrton ja Veera, joka
eilen taas loisti kehässä ollen VSP.
Kun ollaan noin monta päivää reissussa, niin Ayrton
varmaankin säveltää Veeralle oman biisin...
Ayrton on meidän perheen ainoa musikaalinen ja
näyttää tunteensa kovin avoimesti.
Tuonne Lahden KV:hen oli ilmoitettu VAIN 6 lampuria, (itse toivon,
että se johtui tuomarista).
Porin ryhmänäyttelyyn ei ole ilmoitettu eräälle
"tuoreelle" tuomarille yhtään lampuria!
Tänään on vuorossa ollut "miehekkäälle
tuoksuvan" Ayrtonin pesu ja Sennan naaman puhdistusta,
huulipoimutulehdus näyttää uusineen. Olen jo reippaana
ihmisenä ilmoittanut koirat kaikkiin tämän
kesän näyttelyihin, joihin aiomme mennä (ei sitten
unohdu), saas nähdä miten ton Sennan käy
huulensa kanssa. Ihan helpolla en lähde siihen mitään
hoitoa ottamaan, mutta jos paikallispuhdistus
ei riitä, niin kai se on pakko.
Näyttelyitä tälle kesälle tuli kuitenkin
yllättävän monta, vaikka piti pitää
vähän välivuotta.
Kesäkuussa on kaksi näyttelyä ja heinäkuussa kolme.
Osaan lähtevät molemmat ja toisiin vain toinen.
Elokuulle ja syyskuulle on myös katsottuna yhdet näyttelyt,
täytyy vielä miettiä laitanko noihin
molemmat vai vain Ayrtonin.
17.4.2010
Olipahan taas päivä! Eilen odotin puoleen
päivään asti tietoa, kuka meille tulee Vaasaan
tuomariksi,
kun ilmoitettu tuomari Ruotsista ei pääse paikalle
lentokiellon takia. Puolen päivän aikaan sitten tuli
viesti, että tuomarimme on suomalainen Marja Talvitie. Vielä
meni muutama hetki miettiessä, että
lähdetäänkö, mutta pesin sitten koirat kuitenkin ja
lähdimme aamuyöstä ajamaan Vaasaan. Seuraava
näyttely Ayrtonilla on vasta EuroShow ja Sennalla on seuraava
esiintyminen vasta kesäkuussa, tuntui
niin pitkältä ajalta seuraavaan näyttelyyn, että
siksi lähdimme tälle reissulle, vaikka olenkin sanonut
etten suomalaiselle tuomarille koiriani enää vie.
Paikalla olimme hyvissä ajoin ja onneksi vielä
aamupäivällä oli kaunis keli ja koirat pysyivät
puhtaina.
Hallissakin kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes Hilma tuli paikalle.
Ayrton uskollisena kaverina
kertoi kovaan ääneen kaikille tunteistaan Hilmaa kohtaan (ja
jostain kumman syystä sille naurettiin).
Hyvin erikoisia ääniä ja paljon. Mutta poika oli hyvin
ryhdikäs. Voisin ilmoittaa Arpan ensi vuoden
Talenttiin, jos vaan saadaan Hilma sinne mukaan...
Ayrtonin tulos näyttelystä ERI1, PU2, Cacib ja Sennan tulos
EH1. Sennalle olisi toivottu mm.
isompaa kirsua. Minusta tuo on kyllä juurikin sopiva tuohon
päähän. Sennalla oli taas liikaa virtaa
kehässä, kun oli niin kauan joutunut vuoroaan odottamaan,
ettei liikkeet varmaan kovin kauniit
olleet ja edes takas juoksussa yritti jopa näykätä mua
reidestä, kun kävi niin kierroksilla!
Kiitos Terhille taas avusta ja kiitos kaikille mukavasta seurasta.
Ja valtavat onnittelut
päivän ainoalle ERIn saaneelle nartulle Toscalle
sertistä ja Cacibista!!!
11.4.2010
Nyt on taas Ayrtonilla asiat kunnossa. Käytiin
päivällä Torstin kanssa lenkillä (lenkin
jälkeen
olivat sekä isä että poika yhtä likaisia) ja kun
tultiin kotiin oli Senna palannut mökiltä. Ruokakin
maistui vasta Sennan palattua. Kiitos Sari ja Torsti lenkki seurasta.
9.4.2010
Ayrton on vähän hukassa, kun Senna lähti
mökille ja me jäätiin kahdestaan kotiin.
Sain ihanan kuvan Ayrtonin pojasta Torstista. Aika karvainen kaveri!
Senna voisi ottaa vähän
pääkarvoja Torstilta, edes lainaan siksi aikaa kunnes saa
omat kasvatettua.
Tiistaina tapasin Ayrtonin pojan Maxin ja omistajansa Heidin. Nyt kun
olen näistä kahta nähnyt,
niin täytyy sanoa, että luonteet on ainakin kohdillaan. Ja
kaikki pojat ovat olleet terveinä, ilman
mitään iho tai muutakaan ongelmia. Maxilla on ainoa ongelma,
ettei ruoka oikein maistu, mutta
toivottavasti sekin korjaantuu pian. Nyt odotan sitä toukokuun
paimennusta, siellä tapaan nämä
kaksi taas ja lisäksi vielä Onnin ja Nelsoninkin. Meiltä
paimennukseen lähtee näillä näkymin Senna.
Olen varannut meidän perheelle vain yhden koiran paikan ja
Ayrtonia on sinne varmaan aika turha
ottaa, kun paikalle tulee myös Hilma. Sen tietää kumpi
on kiinnostavampaa Hilma vai lampaat.
Senna kävi keskiviikkona fyssarilla. Ilmeisesti lonkka ei
enää oireile. Tosin etureidet olivat jumissa,
mutta molemmat yhtä pahasti eli on mennyt varmaan vaan
puuhastellessa eikä kivun takia.
Heli muistutti, että Sennan on loppu elämänsä AINA
lämmiteltävä todella huolellisesti, koska
kerran vioittunut kohta hajoaa helposti uudelleen.
4.4.2010
Tänään käytiin Ayrtonin kanssa Lappeenrannan
kr-näyttelyssä. Meillä oli kehä harjoitushallissa,
josta olin kuullut kauheita juttuja. Mutta paikka olikin
näillä odotuksilla positiivinen yllätys. Kehä
oli ISO, tosin liukas. Tarpeeksi vaatetta päällä, niin
ei tullut kylmäkään ja meillä oli hyvät paikat
hallin nurkassa, jossa ei ollut edes niin valtavan ahdasta. Tuomari oli
mukava ja hyväntuulinen.
Kehäsihteerit todella tehokkaita ja pyörittävä jopa
onnitteli Ayrtonin eilisestä syntymäpäivästä,
muutenkin kehäsihteeri jutusteli ja piti tunnelmaa yllä.
Mukava kokemus ja mukavaa seuraa
kehän laidalla.
Ayrtonin tuloksena ROP ja päivän kruunasi kauniin Veeran
narttujen voitto ja VSP.
ROP Ayrton - VSP Veera Blueshire's Canadian Lady
Ryhmäkehiin emme jääneet, vaan lähdimme kotiin
Sennan luo. Jos ryhmän olisi ottanut tämä
rotutuomari, olisimme kyllä jääneet. Sennalle tuotiin
tuliaiseksi pari uutta lelua ja huomenna
laitetaan Sennakin kauniiksi ja puhtaaksi (vaikka se aika turhaa
näillä keleillä onkin).
3.4.2010
Tänään mun mussukoilla on syntymäpäivä!
Ayrton täyttää jo 3 vuotta ja Senna 5!
Kuvia sankareista ei ole, eikä tule. Senna
näyttää tällä hetkellä Pietarin
katurakilta ja Ayrtonkin
on menossa pesulle huomista varten vasta iltasella. Sennan pesen vasta
maanantaina, vaikka se
ihan turhaa näillä keleillä onkin, mutta en kehtaa kohta
sen kanssa kulkea, saati viedä Helille
keskiviikkona. Tosin näillä keleillä ei Sennaa suosiolla
edes ulos saa, ei ole Prinsessalle
sopivat kelit ja hiekotettu asfaltti on ihan
järkyttävää neidin pikku tassuille.
1.4.2010
Tänään Senna sai
syntymäpäivälahjansa pari päivää
etukäteen. Hän pääsi kolmen kuukauden
tauon jälkeen agilityhallille. Treenit olivat lyhyet n. 15 min ja
kevyet, vain suoria ilman rimoja
sekä muutama puomin kontakti. Neiti selvästi nautti touhusta
ja oli prosessoinut taas asioita
paljon tauon aikana. Edes loimi ei haitannut menoa.
30.3.2010
Mulla sairausloma jatkuu edelleen ja koirat tuntuvat nauttivan,
vaikka mitään ei tehdäkään. Ihan
tyytyväisinä makaavat vieressä koko päivän.
Nyt alkaa kyllä olemaan sellaiset lammaskoiran
omistajan toivekelit, että on hyvä, kun on pätevä
syy olla lenkkeilemättä. Saas nähdä milloin toi
kaikki lumi on sulanut ja missä kunnossa noiden jalkakarvat on sen
jälkeen.
Reilun parin viikon päästä pitäisi lähteä
Vaasaan koko perheen voimin, mutta reitti kulkisi Tampe-
reen ohi, enkä ole varma uskallanko siitä edes ohi
ajaa....
24.3.2010
Meillä on hienot kelit viettää sairauslomaa, siis
mun. Sennan kuntoutus on jo siinä vaiheessa, että
saavat riekkua yhdessä ja kyllä ne nauttivat kun
pääsevät pitkästä aikaa peuhaamaan. Kohta
Senna pääsee taas treeneihinkin, ne tosin pitäisi
aloittaa varovasti, enkä tiedä miten se tolta neidiltä
onnistuu. Luultavasti kun näkee Janinan ja esteet on ihan
pitelemätön. Kuvia tämän päivän
kuntoutuksesta löytyy
galleriasta.
20.3.2010
Tänään lähdimme aamulla Tampereelle ja
kaikki oli hyvin siihen asti kunnes pääsimme hallin
pihaan. Heti autosta noustessa maailma pyörähti ympäri
ja aloin oksentelun, joka sitten jatkuikin
aina siihen asti, kunnes pääsin pois Tampereelta. Eli
Tampereelle minun tuskin kannattaa enää
jatkossa koskaan mennä. Mutta onneksi Terhi oli minulla apuna ja
sain koirat halliin. Siinä vaiheessa
vielä kuvittelin, että kyllä tämä
tästä. No, olo ei parantunut ja aitona turistina oksentelin
kehän laidalle.
Onneksi paikalla oli myös Keida Virosta Emmin kanssa ja hän
laittoi ja esitti Ayrtonin PU2:ksi.
Keida ja Ayrton odottavat vuoroaan
Keida ja Ayrton kehässä
Ja onneksi paikalla oli myös Katja, joka lupautui
esittämään Sennan.
Ja hyvin esittikin, tuloksena VSP ja ensimmäinen Suomen
Cacib!
Suuri kiitos kaikille avusta!
Lupaan etten enää Tampereelle tule.
13.3.2010
Paljon onnea 1-vuotiaille Ayrtonin pojille. Ja kiitos jokaisen
omistajille poikien
hienosta hoidosta. Odotan jo kovin, että näen
neljä näistä viidestä parin kuukauden
päästä.
11.3.2010
Ton viime lauantain töpöttelyn jälkeen pidettiin
pari päivää taas lepoa, tiistaina käytiin taas
Sennan kanssa vähän lenkillä, keskiviikkona
vähän pidemmällä ja tänään torstaina
käytiin Helin
luona. Suunnitelma on: pidennetään lenkkejä ja jos liike
muuttuu tai neiti vaikuttaa haluttomalta
liikkumaan, pari lepopäivää. Lisäksi kokeillaan
yksin vapaana oloa, jos sitä kestää viikon ajan,
niin seuraavalla viikolla kokeillaan jo vapaata riekkumista Arpan
kanssa. Sitten kun kestää ton
Ayrtonin kanssa riekkumisen, saadaan mennä agility-treeneihin,
tosin nekin on aloitettava varo-
vasti. Mutta siis hyvään suuntaan ollaan menossa ja vaikka
tässä aikaa vielä meneekin, niin ennuste
on hyvä. Mielummin nyt hitaasti takas urheiluun, kun että
pidettäs nyt liian kiirettä ja se kostautuu
sitten tulevaisuudessa. Sennaa saattaa kyllä harmittaa, kun ei
enää pääse Helin hoitoon. Varsinkin
tänään oli oikein ihana päivä, kun
odotustilassa tavattiin Rölli, jonka vuoro oli ollut juuri ennen
meitä.
Röllillä oli valtavasti asiaa, kun ei olleet
pitkään aikaan nähneet. Meidän pikku urheilijat.
6.3.2010
Nyt on taidettu tehdä Sennan kanssa virhe.
Näyttäisi vähän siltä, ettei kestä
vielä tuota liikunta-
määrää. Taka-askel on aika
töpöttävä ja neiti ei kovin innokas
lenkkeilijä ole. Eli nyt taas vähen-
netään lenkkejä tai ainakin pituutta ja katsellaan mihin
suuntaan tämä lähtee tästä menemään.
Toisaalta tietysti on mulle helpompaa, nyt olen joutunut
tekemään lenkit kummankin kanssa
erikseen. Ayrton liikkuu vain keltaiselta lumelta keltaiselle lumelle
ja jokaisen kohdalla on aika
pitkä haistelutauko. Korvat on edelleen vain koristeena, toki ne
kauniit ovat, mutta kyllä ne voisivat
toimiakin! Sennan lenkit mentiinkin sitten vähän tasaisempaa
ravi vauhtia. Mutta nyt sitten mennään
vain noita haistelulenkkejä seuraavaan fyssari käyntiin asti,
sitten saadaan taas vähän lisää ohjeita.
Eilen tilasin Sennalle Back On Track loimen, toivottavasti tulee pian
ja toivottavasti siitä on apua.
Edelleen jaksan uskoa, että Senna pääsee Tampereen
näyttelyyn ja tänään hänellä on ollut
turkin-
hoitopäivä. Päällyskarva on hienon
väristä ja ihanan pitkää, mutta pohjavillaa ei
juurikaan ole.
Se vähä mitä oli kasvanut, taisi jäädä
syksyllä sinne eläinsairaalaan.
Outoa, että nyt olisi jo kova hinku näyttelyihin. Ilmoitin
Arpan jopa viimeisenä päivänä Lap-
peenrantaan, vaikka paikka onkin kamala ja viime vuonna sieltä
tultiin järkyttyneenä pois.
27.2.2010
Senna kävi taas eilen Helillä ja on parantunut todella
nopeasti, enää ei sellaista todella kipeää
kohtaa löytynyt. Nyt saadaan lisätä taas liikuntaa,
enemmän ja pidempiä ravauspätkiä. Rieuhuminen
ei vielä ole sallittu, mutta näyttäisi että ei
tämä ehkä niin pitkä prosessi olekaan, kuin alkuun
pelkäsin.
Ayrtonilla on kovin rankkaa. Meidän lähellä on
ainakin kiinanharjakoira
puuterihuiskulla juoksu ja
tämä tekee Ayrtonin elämästä vähän
vaikeaa. Lenkillä korvat on vain koristeena ja ruokailu ei ole
tällä hetkellä Ayrtonin mielenkiinnon kohteena
ollenkaan. Poika jopa ölisee unissaan, muutaman kerran
olen mennyt kiireesti katsomaan, että mikä sillä on
hätänä ja löytänyt pojan nukkumasta ja
uneksimasta.
Itse toivoisin pojalta vähän rotu-uskollisuutta tai
ainakin vähän parempia rotuvalintoja...
18.2.2010
Senna kävi tänään Helillä. Aluksi
juostiin voimamatolla, joka mittaa ajan minkä jalka on maassa
sekä painon millä jalkaa käytetään. Senna
keventää vasenta takajalkaa edelleen, mutta pitää
sen
maassa yhtä kauan kuin muutkin jalat siksi se ei näy
ontumana. Mutta edelleen siellä siis ongelmaa
on. Hieronnassa löytyi yksi todella kipeä kohta reiden
etuosasta ihan ylhäältä, lisäksi pakara oli
edelleen jumissa. Nyt on takaosa hierottu ja kipeään kohtaan
on laitettu laseria. Pari lepopäivää
ja sitten saadaan alkaa pikkuhiljaa lisäämään
liikuntaa. Onneksi, koska samalla reissulla käytiin
puntarissa ja Senna painaa tällä hetkellä enemmän
kuin koskaan! Ensi viikolla mennään taas
ja silloin nähdään kestääkö jo varovaisen
liikunnan lisäyksen.
Otamme todella varovaisesti ja noudatamme huolella Helin ohjeita.
Nivelsiteiden on päästävä
rauhassa paranemaan ja se vie aikaa. Tarkoitus on kuitenkin saada Senna
kuntoon ja vieläpä
sellaiseen kuntoon, ettei tuosta jää mitään
pysyviä vaurioita. Tavoitteena on saada lonkka entiselleen,
ettei vaan ala tekemään rikkoa. Löysyys lonkassa on
kuitenkin se suurin nivelrikon aiheuttaja.
6.2.2010
Ayrtonilla oli tänään isä-poika -tapaaminen.
Torsti tuli kylään ja käytiin jäällä
vähän leikkimässä.
Kuvia
galleriassa. Kiitos Sari kun toit Torstin
kylään, oli ihanaa nähdä Torsti taas.
Taitaa molemmat pojat nukkua hyvin päiväunet,
jäällä oli aika paljon lunta ja touhu oli todella
raskasta.
Senna kävi perjantaina Helin luona ja sairausloma jatkuu. Aristaa
edelleen lonkkaa, mutta selkä
ei ole mennyt jumiin. Ainostaan vasen takajalka on aika tiukka ja ihan
takana lähes hännän tyvessä
on toinen tiukka kohta. Heli keskustelee hoitaneen
eläinlääkärin kanssa miten tästä
jatketaan, mutta
lepoa ainakin vielä tiedossa ja luultavasti sähköä
tai laseria.
29.1.2010
Senna - vuoden yllättäjä ja Vuoden Lampuri
2009!

Sennahan palasi Suomen näyttelykehiin vasta elokuun alussa
viime vuonna. Ilmoitin häntä
muutamaan näyttelyyn ihan vain sen takia, että hän niin
kovasti rakastaa näyttelyitä.
Senna on kuitenkin pärjännyt tasaisen hienosti
näissä viidessä näyttelyssä
(käytöksestään
huolimatta), joissa hän on vuonna 2009 Suomessa esiintynyt ja
koska näyttelyt ovat
olleet koiramääriltään suuria, näillä
pisteillä Sennasta tuli Vuoden Lampuri 2009!
Ayrtonin sijoitusta laski ne muutamat virhearvioinnit = esiintyminen
suomalaisen tuomarin
kehässä. Tästä oppineena meidän perhettä
ei enää suomalaisen tuomarin kehässä näe.
24.1.2010
Tänään Ayrton avasi tämän
näyttelyvuoden Turussa. Ja tuloksena VSP, vaikka mielessä oli
enemmän tytöt kuin esiintyminen. Kiitos Maria seurasta ja
kiitos myös Oona ja Sari, kun tulitte
näyttelyyn kannustamaan Torstin iskää.
22.1.2010
Senna on omasta mielestään terve.
Käydessään pikku lenkillä, yrittää aina
kaartaa jäälle.
Kipulääkkeet joudutaan varmaan lopettamaan aika pian, muuten
ei rauhallisesta toipumisesta
tule mitään. Ja enää en tohon lankaan mene, ettei
muka satu yhtään. Ei kukaan parane noin
nopeasti, kun pari päivää sitten oli lähes
liikuntakyvytön. Ei edes Senna. Tosin ilmeisesti toi
jättiannos rauhoitetta on avannut lihasjumin selästä, ei
ainakaan tunnu niin kovalta toi selkä.
Lisäsin keskiviikkona otetun lonkkakuvan tuonne virallisten kuvien
alle. Kuvasta otettu kuva
ei ole kovin laadukas, mutta kyllä siitä ton eron huomaa.
Kuviin
tästä.
20.1.2010
Ja nyt sitten huono koiran omistaja ilmoittautuu.Senna oli viime
to treenien jälkeen tosi jumissa,
annoin sille jopa kipulääkettä perjantaina. Sen
jälkeen on ollut parempi ja ajattelin, että kyse oli
taas vain jostain lihasjutusta urheilun jälkeen (vaikka
lämmiteltiin ja jäähdyteltiin hyvin). No, ei
ollut. Tänä aamuna neiti oli todella jäykkä ja
kipeän oloinen, toi eilinen jäällä juokseminen taisi
taas tuoda kivun sille tasolle, että se oli jopa pakko
näyttää muille. Saatiin onneksi peruutusaika
Timo Talviolle, joka on selkäspesialisti. Itse epäilin,
että selässä on jotain vialla, kun seisoi jalat
kropan alla vähän selkä köyryssä.
Lääkärissä jopa ontui hieman vasenta takajalkaa.
Tytöstä
otettiin paljon kuvia ja järkytys oli aika suuri kun näin
lonkkakuvat. Vasen lonkka on todella
löysä! Ero virallisiin kuviin on huomattava.
Selässä ei ole mitään muuta vikaa, kun että
lihakset
ovat kivikovat. Joutuivat jopa antamaan lisää
rauhoitusainetta, että saivat lihakset sen verran
rentoutumaan, että saivat lonkkakuvat otettua.
Lääkärin arvio on, että Senna on
reväyttänyt
lonkkansa joitakin päiviä sitten (itse epäilen viime to
treenejä, vaikka siellä ei mitään erikoista
tapahtunutkaan) ja lonkan kipujen takia on selkälihakset mennyt
sitten todella jumiin. Nyt neiti
saa sitten kipulääkettä, Cartrophen pistoksia kerran
viikossa ja jatketaan noita lisäravinteita.
Ja toki totaali lepoa määrättiin myös. Pahimman
mentyä ohi, aloitetaan hiljakseen sitten
lisäämään
liikuntaa ja toivotaan parasta. Jos hyvin käy, mitään
vaurioita ei jää ja lääkärin sanojen mukaan:
"Kyllä siitä vielä huippu-urheilijaksi on" Lonkat
varmaan kuvataan taas kerran n. vuoden päästä.
Eniten harmittaa, että vein ne eilen jäälle. Mutta ei
toi neiti kyllä näytä yhtään, jos johonkin
sattuu.
Mä olen luullut, että huomaan omista koiristani jos
niillä joku on vikana, mutta ilmeisesti en.
Toisaalta, jos en olis vienyt niitä jäälle, tuskin
tietäisin ongelmasta vieläkään ja nyt sitten
saadaan
pikaisesti aloitettua hoito ja toivottavasti ei ehdi tulla
mitään lopullisia muutoksia.
Ja mulle on ihan turha tulla kenenkään
väittämään, ettei löysä lonkka ole
kipeä.
19.1.2010
Meri on jäässä!! Ja meillä on nyt ihanasti
lisää lenkkeilymaastoja. Muuten on todella hienoa
lenkkeillä jäällä, missä koirat
pääsee todella juoksemaan pitkiä suoria ja isoja
kaarroksia,
mutta toi Sennan jatkuva räksytys vähän latistaa
tunnelmaa. Olen yrittänyt selittää, etten ole
pystykorvaa hankkinut, enkä sellaista halua, mutta eihän toi
pysty hiljaa olemaan, vaikka kuinka
selittäisi. Olen myös miettinyt, millaiset omistajat olisi
noille optimaaliset, Sennalle sopis kuuro
ja Ayrtonille joku toko-friikki. Itse en ole kumpaakaan, mutta
näillä mennään....
Ai niin, Sennasta on tulossa hidas tai sitten Ayrtonista on tullut ihan
sairaan nopea, Senna ei saa
Ayrtonia kiinni juoksemalla, vaan joutuu käyttämään
likaisia keinoja (perskarvoissa roikkumista ym)
8.-10.1.2010
Perjantai-iltana lähdettiin Ahvenanmaalle. Onneksi
kyseessä ei ollut näyttelymatka, olisi mennyt
hermo jo heti laivalle päästessä, kun autokannella oli
n. sentin verran öljyistä likavettä, josta
koirien oli rämmittävä laivalle ja sitten takas autoon.
Mutta nyt ei onneksi tuosta tarvinnut välittää.
Lauantai aamuna muutaman tunnin unen jälkeen suunnistimme
hallille, jossa oli agilitykisat.
Senna suoritti lauantaina kaksi rataa, agility ja hyppyradat.
Molemmista sai tuloksen, agiradalta
20 + aikavirhe 4,68 s = 24,68 sijoitus 16. ja hyppyradalta 20. sijoitus
9. Sunnuntaina oli enää
yksi agilityrata ja siltä tuli HYL, kuten lähes kaikille
Maxi-1:lle siltä radalta (vain 6 sai tuloksen),
mutta tämä rata oli niiiin hienoa katsottavaa. HYL tuli
kolmannella esteellä ja sen jälkeen rata oli
nopea ja hieno. Senna joutui odottamaan vuoroaan liian kauan, kun
A-estettä korjattiin kahteen
kertaan, ja kävi aika kuumana.
Ayrton on viettänyt todellista lomaa. Makasi hallilla
häkissään selällään ja nautiskeli.
Välillä kävi
hallin ympäristössä kävelemässä ja nautti
täysillä keltaiseksi kustusta maastosta...
Sennan radat on nähtävillä
galleriassa. Ikävä kyllä kuvaaja ei
ole kovin ammattitaitoinen...
Valtavan iso kiitos taas Janinalle, kun jaksat harrastaa Sennan kanssa.
On se kyllä hienon näköistä!
Ja ihana kun saadaan vähän muitakin rotuja tonne radoille kun
niitä belgian painajaisia ja bordercollieita.
5.1.2010
Tänään alkoi loma. Huomenna ja torstaina koirien
pesua ja perjantaina lähdetään Ahvenan-
maalle. Outoa, kun ei tuolla reissussa tarvii yhtään stressaa
koirien puhtaana pysymisestä.
Kävin ostamassa jopa videokameran, josko saisin Sennan radat
tallennettua. On se ainakin
kaunis ja innoissaan (luultavasti liiankin innoissaan). Eniten
jännittää pysyykö toi kannustaja
kevythäkissä radan reunalla... Sennan menestys ei
jää ainakaan taustajoukoista kiinni, mukaan
lähtee ohjaaja-Janina, valmentaja-Anna, kannustaja-Ayrton ja
huoltajan osa jäi sitten mulle.
Kattelin noita tämän vuoden näyttelyitä ja aika
vähiin jää kyllä meidän näyttelyt
näillä tuomareilla.
Siksipä jouduin jopa pyörtämään
päätökseni, ettei enää koskaan Tampereen
KV-näyttelyyn.
Ja kun kerran syödään sanomiset, niin
syödään sitten kunnolla, eli Tampereelle lähtee
molemmat.
Nyt vaan pitäs jollain ilveellä saada Sennan lärvi
puhtaaksi. Vinkkejä otetaan vastaan.
1.1.2010
Tänään kävin katsomassa kahta Arpan poikaa (Max on
Torstilla hoidossa). Yllättäen nämäkin
pojat olivat aivan ihania! Kiitos mukavasta päivästä ja
kestityksestä.
pojat yhdessä

Max
Torsti
Eilen Senna veti niin rankat viimeistelytreenit, että on
levännyt tämän päivän. Mutta
treenit menivät upeasti ja hyvillä mielin lähdemme
viikon päästä kisamatkalle. Viime
yönä taas Senna prosessoi opittuja ja sätkimisestä
päätellen teki aikamoisia ratoja unissaan.
2009
2008
2007
2006