Ayrton ja Senna
Kuulumisia
2006
2007
2008 2009
2010 2011
23.12.07
Meillä oli agility ilta. Ayrton "osaa" nyt putken, pussin,
kepit ja kontaktin. Ayrton otti yksityistunnin saadakseen
muut ryhmässään olevat kiinni. Muut ovat käyneet
alkeiskurssin, mutta Ayrton aloittaa suoraan
valmennusryhmässä.
Ja kyllä pojalta onnistuu myös agility. Senna kiehui hallin
laidalla, kun hän ei saanut koko ajan harrastaa. Senna
pääsi vain Ayrtonin lepotauoilla radalle. Epäilin,
että Ayrton on jopa lahjakkaampi tässä lajissa kuin
Senna, mutta
Tiina oli sitä mieltä, että itse olen kehittynyt, kun
olen jo yhden koiran kanssa nämä alkeet käynyt
läpi.
Kivaa oli sekä minulla että molemmilla koirilla. Kyllä
Sennakin nautti, vaikka välillä joutui odottamaan vuoroaan.
17.12.07
Senna on kohta kalju. Loputkin karvat lähtevät
vauhdilla. Viime torstaina kävimme
eläinlääkärissä verikokeissa
ja tänään sain osan tuloksista. Laajassa verenkuvassa on
kaikki muu kohdallaan, mutta ainoa kilpirauhasarvo, joka
on jo valmis, on lähellä alarajaa. Kilpirauhasarvoja
testataan 4 eri testiä. Nyt sitten odotellaan loppujen
testien tuloksia, ilmeisesti
valmistuvat vasta uuden vuoden jälkeen (lähetettiin
ulkomaille ja joulukin välissä).
Samalla käynnillä otin Sennasta verinäytteen koirangeenit
-tutkimukseen. Olin yhteydessä tutkijaan
ja hän sanoi, että näyte
kannattaa ottaa nyt samalla käynnillä ja
päivittää heille sitten tietoja, jos jotain ilmenee.
Lisäksi juttelin
eläinlääkärin kanssa tuosta Sennan suvun sydän
tilanteesta (emän isällä
todettu dilatoiva kardiomyopatia ja isä kuollut "johonkin
kohtaukseen") ja sovimme että aletaan rokotusten
yhteydessä ultraamaan sydän. Onneksi ainakin dilatoiva
kardiomyopatia on yleisempi uroksilla kuin nartuilla.
Ultrassa voi nähdä muutoksia jo pari vuotta ennen kuin oireet
ilmaantuvat. Lääkäri piti hyvänä asiana,
että
Senna on ihannepainoinen, 28 kg, ja suositteli
välttämään ylipainoa, mikä on leikatuilla
nartuilla aika yleistä.
9.12.07
Tänään olimme Voittaja näyttelyssä.
Olen niin ylpeä koiristani. Kumpikin käyttäytyi todella
mallikkaasti (ja
kumpikin pääsi jonkun turistin kanssa kuvaan). Senna
yllätti käytöksellään myös
kehässä, odotin jotain
ihan hirveetä, mutta neiti käyttäytyi lähes
täydellisesti. Tuloksena EH, mikä oli kyllä ihan oikea
tulos, kun
turkki on tossa kunnossa. Mutta sitä en ymmärrä,
että tuomari väitti Sennan olevan hyvin laiha. Sennalla
on paino noussut 1-2 kg, tosin se kaikki taitaa olla lihasta ja
ilmeisesti tuomari oli vailla läskiä.
Ayrton ei saanut KP:tä, koska hän on hyvin kevyt!!!! En
tiedä tarkoittiko tuomari, että koira on tyypiltään
kevyt, vai että hänkin on laiha. Mielestäni kasvavan
koiran kuuluu olla laiha.
Mutta kiva päivä. Kiitokset Terhille, joka auttoi meitä
koko päivän. Ja tämän kivan päivän
jälkeen on
hyvä Sennan jäädä eläkkeelle. Ja hän
lähteekin melkein suoraan näyttelystä agilityhallille.
5.12.07
Myös Ayrton aloittaa agilityn. Valmentaja Tiina soitti
tänään, että pentuagilityn jatkokurssilla olisi yksi
paikka vapaana. Ayrton ei ole alkeiskurssia käynyt, mutta jostain
kumman syystä Tiina on sitä mieltä,
että Ayrton pärjää hyvin suoraan seuraavalla
tasolla. Ayrton on ilmeisesti aina Tiinan tavatessaan osannut
esittää fiksua ja hyvin käyttäytyvää
nuorta miestä. Uskon, että Ayrton on yhtä tohkeissaan
lajista
kuin Sennakin. Ainoa mitä pelkään on, että Ayrton
nostaa jalkaa joka esteelle, varsinkin jos paikalla
on narttuja.
2.12.07
Mä olen järkyttynyt. Sekä Ayrtonin
käytöksestä pentunäyttelyssä, että
tuomarista.
Sain pitää Ayrtonia sylissä, että tuomari sai
kokeiltua kivekset (yleensäkin niia vähän, mutta
tällaista
en kyllä odottanut). Mutta kyllä munkin teki mieli pakittaa,
kun tuomari tuli lähemmäksi. Törkeä haju.
Ilmeisesti tuomari oli juhlinut eilen, haisi ja koko ajan
arvosteluja sanellessaan söi sämpylää ja suklaata
ym.
Lisäksi tuomari pyysi pennun seisomaan ja alkoi kertoa
kirjottavalle sihteerille jotain juttua
varmaan nuoruudestaan, vitsikäs setä. Hippa
joutui seisomaan asennossa ensimmäisessä
näyttelyssään todella kauan, mutta suoriutui siitä
upeasti. Lisäksi tuomari on ilmeisesti
myös eläinlääkäri, hän väitti
että Ayrtonin huulet ovat tulehtuneet liiallisesta keppien
syönnistä!!!!
Kukaan muu niissä ei kyllä mitään erikoista
näe. Onneksi tällä tuomarille ei ole lammaskoirien
oikeuksia, joten hän ei tule ainakaan missään oikeassa
näyttelyssä vastaan.
Sennaa kehutaan agility valmentajan blogissa!!
Oltiin pari viikkoa sitten kurssilla koko perhe. Ja Sennaa
käytettiin sielläkin törkeästi hyväksi.
Hän oli joka asiassa esimerkki koirana. Aiheena Koiran kieli.
25.11.07
Senna on ilmoitettu kauan sitten messariin. Olin jo
päättänyt, ettei hän sinne lähde sikailemaan,
mutta
nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Olemme sen maksaneet ja koska turkki
on tossa kunnossa ei muutenkaan
ole mitään odotettavissa, niin lähteköön sinne
riekkumaan, kun kerran niin kovasti tykkää. Senna tulee
esiintymään valioluokassa huonommin kuin pikkupentu. Ei
varmaankaan taas pysty itselleen mitään vaan
haukkuu, hyppii ja loikkii onnessaan. Senna on käynyt
tänä vuonna niin vähän näyttelyissä,
että ottaa
kaiken ilon irti näistä harvoista käynneistä.
Onneksi Ayrton osaa käyttäytyä.
Tänään agilityssä Senna taas loisti. Siis loisti
onnesta ja loisti taidokkuudellaan. Uskomaton koira
tässä lajissa. Tosin ohjaajan taitojen puutteen takia emme
tule koskaan kisaamaan tässä lajissa.
Mutta Senna pitää hauskaa ja kyllä mullakin siellä
hauskaa on. Sennaa käytetään harjoituksissa
törkeästi hyväksi, Sennan poikaystävällä
on vähän vaikeuksia keinun kanssa ja Sennan täytyy
mennä aina juuri ennen Toroa ja jäädä keinun
toiselle puolelle odottamaan. Kun Toro on suorittanut
keinun, pääsee hän palkinnoksi peuhaamaan Sennan kanssa.
Tämä tapa tuntuu toimivan, koska
tänään Toro suoritti keinun jo ilman Sennaa.
16.11.07
Ayrton kävi tiistai-iltana rabies vasta-ainetestiä
varten verikokeessa. Tänään sain tuloksen ja onneksi
vasta-aineet ovat riittävät. Nyt tiedän että
molemmilla rokotus on toiminut.
Saimme myös suruviestin Sveitsistä. Ayrtonin isoäiti
Kisses on siirtynyt sateenkaarisillalle 13 vuoden
ja 10 kuukauden iässä. Olen iloinen, että sain tavata
tämän aivan ihanan koiran ja että minulla
on kotona kasvamassa hänen lapsenlapsensa.
14.11.07
Vihdoinkin satoi Helsinkiinkin ensilumi. Ja sekä Ayrton
että Senna ovat ihan sekopäisiä.
Kyllä on mukava tulla lenkiltä kotiin, kun koirat voi
päästää suoraan sisään ilman
pesua/kuivausta.

9.11.07
Senna selvisi kennelyskästä todella
vähällä. Yskäisi vielä keskiviikkona kerran,
mutta sen
jälkeen ei ole yskinyt ja on taas pirteä. Viikonloppuna
ajattelimme käydä jo pienellä lenkillä.
Ayrtonin ja Sennan kuvagalleria on aloitettu. Vielä vaatii
vähän järjestelyä ym.
Mutta tästä
pääsee galleriaan.
5.11.07
Ayrton kävi pentunäyttelyssä ja nyt on Sennalla
kennelyskä. Senna yskii ja on vähän
vetämätön
eli sairaslomaa ainakin tämä viikko. Pojalla ei ole
vielä mitään oireita, on oma reipas itsensä.
Ayrton ei ole vielä sairastanut mitään, eikä oikein
ymmärrä että toinen on sairas ja hänen
täytyisi antaa levätä.
28.10.07
Sennan piti jäädä eläkkeelle
näyttelyistä vuoden vaihteessa, mutta nyt karvaa lähtee
siihen
malliin, että taitaa neiti olla jo eläkkeellä. Ostin
eilen trimmauskoneen tulevaa käyttöä
varten.
Senna siirtyy muihin harrastuksiin ja perheen kunniaa puolustaa
näyttelyissä vain Ayrton.
Ayrton on saanut niin hienoja arvosteluja pentunäyttelyissä,
että odotan paljon hänen "uraltaan".
15.10.07
Edistystä tapahtuu. Onneksi lähdimme heti korjaamaan
käytöstä ja onneksi saimme kunnon
ohjeet, emmekä aloittaneet jonkun asioihin
perehtymättömän ihmisen mutu-ohjeilla.
Ongelma on poistunut, eikä Senna enää lenkillä
puolusta pentua vastaan tulevilta koirilta.
Bonuksena on poistunut myös turha räksytys. Eikä kotiin
tulonikaan ole enää hirveä härdelli.
Vielä jatkamme koulutusta, että nämä asiat
menevät tosiaan perille eikä ongelma palaa.
8.10.07
Sennan käytös on huonontunut koko ajan pennun tulon
jälkeen. Nyt olemme siinä pisteessä, että
jouduin aloittamaan "jääkauden". Eli en huomioi koiria
ollenkaan, en edes katso niitä. Kumpikaan
ei saa nukkua sängyssä, eikä istua sohvalla
yhtäaikaa kanssani. Toivottavasti tästä on apua, kolmen
viikon päästä nähdään sitten tulokset.
Onneksi Sennan agilityvalmentaja on perehtynyt myös
ongelmakoiriin, hänkin huomasi muutoksen Sennan
käytöksessä ja suositteli kokeilemaan tätä
tapaa.
Hän myös neuvoo meitä koko tämän projektin
ajan.
Tiedän monen koiran käyttäytyvän paljon
huonomminkin ilman että siihen puututaan, mutta minä
en aio katsoa yhtään pidempään tällaista
touhua. Nyt on taas neiti saatava järjestykseen, ennenkuin
tosta tulee tapa ja ennenkuin Ayrton ehtii oppia tämän
toimintamallin.
1.10.07
Ayrton kävi välikuvissa Mevetissä, kuvaavana
lääkärinä Per Axelson.
(Sama lääkäri kuvasi Sennankin viralliset kuvat ja
silloin lausunto oli yhtäpitävä virallisen tuloksen
kanssa.)
Lausunto: Lonkat vas. A, oik B pitäisi kiinteytyä iän
mukaan. Kyynärn. ok.
Eli hyvältä näyttää tämäkin osa
pojasta!
23.9.07
Tänään olimme lampurilenkillä
koirametsässä. Paikalla oli 7 lammaskoiraa: Metku, Muru,
Mustikka,
Wellu, Rölli, Senna ja Ayrton.
Koirat kyllä nauttivat metsässä juoksentelusta
kavereiden kanssa. Ja vaikka "vähän" likaantuivatkin,
kyllä me ainakin lähdetään tällaiselle
retkelle uudestaankin.


Ayrton ja Wellu lenkille lähdettäessä
Ayrton ja Senna
loppulenkistä


Lenkin alussa kaikki olivat kovin siistejä
Lenkin
jälkeen kukaan ei ollut siisti
15.9.07
Senna oli taas Länsi-Helsingissä hoidossa. Nyt oli
jopa joku ohikulkija tunnistanut rodun!!!
Ayrton osallistui ensimmäiseen pentunäyttelyynsä
Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla kaatosateessa.
Kehään menimme suoraan teltasta, eikä teltasta oltu koko
aamuna liikuttu. Juoksuosuus oli aika pomppuista,
mutta muuten pikkuherra esiintyi hienosti. Tuomari ihmetteli pojan
nimen kuultuaan, miksi emme ole katsomassa
aika-ajoja. Ryhmäkehään emme jääneet
keliolosuhteiden takia, mutta kun pääsimme kotiin, paistoi
aurinko.
Ayrton sai hienon arvostelun, joka alkaa sanoilla "Erinomaista
tyyppiä" ja oli ROP.
9.9.07
Loman viimeinen päivä. Lähdimme Espooseen
tapaamaan kaunista Marilynia ja tietenkin samalla myös Maxia,
Matleenaa, Merjaa ja Ernoa. Vietimme mukavan iltapäivän
heidän isolla pihallaan.
Kaikilla näytti olevan mukavaa, paitsi Matleenalla silloin kun
satoi muutama pisara vettä.
Mun pikku mussukat näyttivät hyvät
käytöstapansa: Senna hyppäsi pihapöydälle
istuskelemaan ja Ayrton
kiipesi grilliin ja meinasi syödä Merjan ruukkukukan.

Koko porukka tutustumassa toisiinsa.


Ayrton ajaa Marilynia takaa.
Pentujen
pystypainia


Senna, Max ja Marilyn juoksevat
Marilyn grillaa Ayrtonia
Kyllä oli taas ihana katsella koirien touhuja. Ja varsinkin
pentujen leikkejä.
Olisipa tällaisiin koiratapaamisiin mahdollisuus useamminkin.
Kiitos Merja ja Erno mukavasta päivästä ja toivottavasti
pensaat eivät kovin pahoja vaurioita kärsineet.
1.-2.9.07
Senna oli ilmoitettu Vantaan näyttelyyn, mutta
lähdimme mökille lepäämään.Vapaa
viikonloppu
tuli meille kaikille tarpeeseen. Tosin Ayrton oli ensimmäistä
kertaa yötä mökillä ja vähän
jännitti.
Mutta kaikki meni hyvin ja nyt Ayrtonkin osaa mökkeillä.
Koirat harjoittelivat jo ensi vuoden Rotu Race tapahtumaan

Ja Senna odotti soutuveneessä, kukaan ei vaan tullut
häntä tuuppaamaan järvelle.

25.8.07
Olimme tänään Tervakosken
KV-näyttelyssä. Sennan tulos ERI4. Myös tuomari huomasi,
että
Senna oli tosi iloinen. Arvostelu on ruotsiksi, enkä siitä
mitään ymmärrä, mutta viimeiset sanat on
alltför glad
(sanakirjan mukaan liian iloinen), mikä kyllä kuvaa Sennaa
kehässä. Mutta sen takiahan olemme näyttelyissä
käyneet, kun Senna niissä niin kovin viihtyy ja rakastaa
lähtemistä. Nyt Senna jää näyttelytauolle ja
siirrymme pentunäyttelyihin, kun Ayrton reilun viikon
päästä täyttää 5 kuukautta.
Tämä on varmaan Sennalle
kova pala, mutta se on vaan kestettävä.
Myös Ayrton pääsi mukaan, kiitos siitä Hennille.
Yksin en olisi voinut ottaa molempia mukaan ja Ayrtonia
en uskaltanut yksin kotiin jättää. Olisi varmaan
suuttunut niin paljon, että talo olisi ollut remontissa.
Ayrton tapasi näyttelyssä ihanan pikkutytön, Marilynin.
Todella kaunis pentu. Tylysti pennut laitettiin
pienen pieneen pentuaitaukseen missä ei mahtunut
tekemään muuta kuin kiertämään
ympyrää.
Mutta toivottavasti tapaamme Marilynin pian vähän
väljemmissä maisemissa.
21.8.07
Ayrton on jo iso poika. Kohta kasvaa ohi Sennasta. Tosin
järkeä on kyllä vielä huomattavasti
vähemmän!



11.8.07
Ayrton on ihan sika, tai aito mies! Vesikuppi on jouduttu
siirtämään kylpyhuoneeseen, kun pikkuherra
luulee vesikuppia omaksi
pikku kahluualtaakseen. Räpiköi ja sukeltelee kupissa ja
lattiat on aina märät.
On jopa ottanut metallisen vesikupin telineestä ja lähtenyt
sitä viemään jonnekkin, vedet tietenkin siinä
touhutessa pitkin lattioita ja poika kuin uitettu koira. Ihan kuin
olisi nöffin-pentu talossa!
Senna ei oikein ymmärrä miksi kuppi on vaihtanut paikkaa
kahden vuoden jälkeen.
4.8.07
Osallistuimme tänä vuonna RotuRaceen. Joukkueeseemme
kuului Wellu, Helli, Rölli ja Senna.
Päivä ei alkanut kovin hyvin, kun nukuin pommiin. Edellisen
yön vietin kaverin seurana
eläinlääkäriasemalla,
kun hänen nartultaan poistettiin märkäkohtu. Taas olin
onnellinen, että Senna leikattiin ajoissa.
Mutta paikalle ehdittiin ja kivaa oli. Senna suunnittelee
vaihtavansa harrastusta, jättää näyttelyt ja
siirtyy ratajuoksuun. Ja kyllä tältä neidiltä
onnistuisi varmaan toikin.
Sennan aika oli 8,16 s. (Nopein mali juoksi aikaan 6,21 s) Viikko
sitten harjoituksissa Sennan paras aika
oli 6,88 s, mutta kisassa taisi helle vähän hidastaa.


Ayrtonkin pääsi mukaan, kun joukkueellamme oli niin monta
huoltajaa, että joku aina ehti huolehtia pikku pojastakin.
Ayrton löysi painikaverin, Pepin.

2.8.07
Menimme rantaan Ayrtonin kanssa tarkoituksena ottaa jotain
hienoja kuvia merta vasten. Ei onnistu
tästä pojasta. Tai kuvat pitäisi ottaa veneestä,
koska poika on niin kiinnostunut vedestä. Eikä veneestä
otetut kuvat oikein ole tarkoitus. Enää emme rantaan mene,
koska näköjään joudun pojan aina
pesemään,
kun ollaan rannassa käyty. Eilen pesin Sennan kun hänkin
innostui hanhien perässä mereen asti.
Ilmeisesti yritti paimentaa niitä. Yleensä Senna ei
kyllä veteen mene, mutta eilen ei pystynyt vastustamaan kiusausta.


25.7.07
Ayrton on 16 viikkoa vanha ja painaa 17,5 kg. Hampaat alkavat
onneksi vaihtumaan, 3 etuhammasta
on jo lähtenyt ja ikenet on ihan turvoksissa (enää 25
tiputettavana). Poika on todella varhaiskypsä ja
nostaa jo jalkaa.
15.7.07
Osallistuimme vanhaenglanninlammaskoirien erikoisnäyttelyyn
Piikkiössä.
Ayrton oli nuorin
osallistuja koko näyttelyssä
(3,5 kk) ja yllätti olemalla ROP-pentu.
Hieno aloitus näyttelyharrastukselle, mukava päivä ja
todella hieno tulos näin nuorelta pennulta
ja vielä rodun erikoisnäyttelyssä ja tuomarina
kasvattajatuomari!
Ayrton esiintyi hienosti Miran esittämänä, vaikka
harjoittelu on jäänyt todella vähiin ja Miran
kanssa ei ole harjoitellut ollenkaan. Suuret kiitokset Miralle, itse
olisin varmasti ollut niin jännittynyt,
että olisin pilannut Ayrtonin esityksen. Ayrton
käyttäytyi muutenkin hienosti koko päivän,
kävi
leikkimässä muiden pentujen kanssa ja osasi jopa nukkua
päiväunet kun alkoi väsyttämään
(ja kerjäsi ruokaa kaikilta, myös naapuri teltoilta).
Senna esiintyi valioluokassa, johon oli ilmoitettu 14 koiraa. Sennakin
pärjäsi hyvin saaden ERIn, mikä
ei ollut tällä tuomarilla itsestäänselvyys edes
valioluokassa. Senna selvästi nautti
päästessään pitkästä
aikaa näyttelyyn (edellisestä on jo 2 kk). Ja ennen
kehää ja kehän jälkeen oli tietenkin pakko saada
peuhata pikkuveljen kanssa. Kotiin päästyämme olimme
kaikki väsyneitä.
3.7.07
Ayrton on jo 3 kk vanha. Käytiin
tänään punnituksella ja poika painaa 14,3 kg ja hän
on
kyllä aika hoikka poika. Senna jaksaa edelleen leikkiä pennun
kanssa, vaikka kärsiikin
näistä kuumista keleistä. Senna on oppinut suoriutumaan
normaalielämästä tukka silmillä.

27.6.07
Kyllä on helppoa pennun kanssa, kun on Sennan kaltainen
isosisko talossa. Mun ei tarvii kun
vaihtaa vedet ja tarjoilla ruoka, Senna opettaa pennulle kaiken muun
tarpeellisen. Ayrton on nyt
reilu 12 viikkoa vanha ja hän on jo "sisäsiisti"
(edellisestä vahingosta sisälle on jo yli viikko ja
kaikkiaan vahingot Suomessa voi laskea yhden käden sormilla).
Sennan esimerkistä Ayrton on
myös oppinut pitämään autoilusta ja kävelee
remmissä pikku lenkkejä hienosti. Kun harjaan
Sennaa pöydällä, Ayrton odottaa
kärsimättömänä vieressä ja kun hänen
vuoronsa on, rauhottuu
heti harjattavaksi ihan kuin isosiskonsa. Odotan kauhulla tulevaa,
eihän tämä näin helppoa voi olla.
Palasin loman jälkeen töihin tällä viikolla ja
Ayrton on omassa huoneessaan päivät, eikä ole tuhonnut
vielä mitään.
Ayrton sai Sveitsissä 9 viikkoisena rokotukset, joten hän
ehtii saada kaikki rokotukset voimaan
ennen erikoisnäyttelyä. Olenkin ilmoittanut hänet
pikkupikkupentu luokkaan. Näyttelyremmissä
kulkeminen sujuu hyvin, mutta paikallaan seisominen on todella
vaikeata. Hampaiden katsomista
täytyy harjoitella tiiviisti nämä 2 viikkoa.
19.6.07
Vihdoinkin meidän perheessä on kodin hoidosta
kiinnostunut jäsen. Ayrton haluaa osallistua
tiskien laittoon koneeseen ja pyykin narulle ripustamiseen, jopa
imurointi on hänestä kivaa.
Ruoka-aika on maailman paras aika. Syödessään
heiluttaa koko ajan häntää. Uusi harrastus
on vesikupissa sukeltelu. Työntää kuononsa veden alle ja
puhaltelee kuplia.
Ayrtonin idoli on Sennan lisäksi Rufus. Ensin vähän
ihmetteli, että mikä ihme toi jättiläinen on,
mutta huomasi Rufuksen upeaksi kaveriksi.

Senna ei antaisi Ayrtonin edes huilata välillä. Sennan
mielestä koko päivä on puuha-aikaa.
Kun Ayrton nukkuu, makaa Senna vieressä ja heti jos korvakin
liikahtaa, on se merkki, että
taas peuhataan.
15.6.07
Ayrton on jo Sennan paras kaveri. Leikkivät hienosti
keskenään, vaikka Senna joutuu jatkuvasti
leikkimään sokkona, kun hiuslenkki aina katoaa. Lisäksi
Sennalla on ongelma kun pitäisi lähteä
lenkille, mutta Ayrton jää kotiin. Kotoa poispäin
mennessä on ihan perässä vedettävä malli, mutta
kotiin päin juoksee kiireellä ja kotona juoksee suoraan
katsomaan missä pikkuveli on.
Ayrton on ahkera puutarhuri kuten Sennakin oli pienenä. Senna on
tosin tämän harrastuksen
jättänyt vanhemmiten.



12.6.07
Vihdoinkin Ayrton on saapunut!!
Matka meni hienosti ja lentokentällä poika tuli
kuljetuslaatikostaan ulos reippaana ja vain
kyseli, että mitäs sitten tehdään. Senna oli
lentokentällä vastassa. Senna on vähän
ihmeissään
mutta heiluttaa vain häntäänsä pennulle. Kyllä
heistä vielä kaverit tulee.
Sennan silmät eivät tunnu paranevan, ovat koko ajan
vähän ärtyneen oloiset ja valonarat.
Eli uusi lääkärireissu edessä.


6.6.07
Senna kävi taas lääkärissä. Jo toinen
silmätulehdus kuukauden sisällä.
Lääkäri väläytti jo siitepölyallergian
mahdollisuutta, mutta katsotaan nyt miten nämä
uudet silmätipat ja -rasva auttavat ja uusiiko vaiva vielä.
22.5.07
Olen tänään varannut yhden menolipun Sveitsiin ja
kaksi paluulippua (itselleni ja Ayrtonille).
Argovian Good News eli Ayrton tulee kotiin 12.6. Vihdoinkin pitkä
odotus on loppusuoralla.
Ayrton joutuu lentämään ruumassa, mutta onneksi kun
pääsemme perille, on vastassa Senna.
Pennulle on varmasti mukavaa nähdä jotain tutun
näköistä heti saavuttuaan.
Ja Ayrton on kyllä todella reipas ja positiivinen kaveri, kuten
kuvasta näkyy, joten uskon
ja toivon hänen kyllä toipuvan matkasta pian.
Ayrton on syntynyt 3.4.2007 ja Senna on syntynyt 3.4.2005, joten
meillä vietetään tästäkin
eteenpäin syntymäpäiväjuhlia vain 3.4.

19.-20.5.07
Senna oli Länsi-Helsingissä hoidossa. Hän on
ulkoillut paljon. Lauttasaaressa ei ole kuulemma ennen
tällaista koiraa nähty. Joku oli jopa ihmetellyt rodun nimen
kuultuaan, että "Onko siellä Englannissa
muka niin kylmä, että tuollainen turkki täytyy olla?"
Outoa porukkaa Länsi-Helsingissä.
Itse olin tutustumassa Sennan tulevaan pikkuveljeen ja hänen
sukulaisiinsa. Tapasin viikonloppuna
pennun emän, isän, emän emän ja isän
isoisän. Todella ihania koiria kaikki.
Pojan nimi on Ayrton ;)

10.5.07
Emme ole tehneet yhtään toko liikettä puoleen
vuoteen. Yritin ilmoittaa Sennan koirakerhomme tokoon
4 päivää sen jälkeen kun ilmoittautuminen oli
alkanut. Kaikki ryhmät olivat täysiä ja varallakin oli
jo monta
koiraa. Helppoa tämä koiraharrastus Helsingissä.
Eilen kun Sennalla oli tosi tylsää enkä jaksanut
tehdä mitään hänen kanssaan, ajattelin, että
otetaan
pari maahanmenoa sisällä. Maahanmeno on ollut aina Sennalle
tosi vaikea.
Sanoin "Maahan", Senna katsoi hetken ihmeissään pää
kallellaan. Kiipesi sitten sohvan kautta kampaus-
pöydälle ja kävi siihen maahan. En voinut kun nauraa ja
palkita, olihan liike kuitenkin ihan oikea.
Ilmeisesti olisi tarvetta tehdä jotain muutakin kuin kammata ja
käydä näyttelyissä. Tänä kesänä
aiommekin panostaa kaikkeen muuhun kuin näyttelyissä
käyntiin. Olen ilmoittanut Sennan
kahteen näyttelyyn, joista hän osallistuu vain yhteen.
Syksyllä sitten varmaan palaamme
tuonkin harrastuksen pariin.
7.5.07
Sennan valionarvo on vahvistettu.
13.-14.4.07
Kävimme taas minilomalla. Tällä kertaa
suuntasimme Vaasaan. Lähdimme jo perjantaina puolenpäivän
jälkeen ja yövyimme hotellissa. Senna aina viihtyy
hotelleissa, kun kaikki tulee juttelemaan ja aina
kehuvat kuinka kaunis hän on ja kuinka hienot pompulat
hänellä on.
Lauantaina kävimme Vaasan KV-näyttelyssä. Mentiin tosi
aikaisin, kun Senna herätti jo ennen kuutta
aamulla, eikä jaksettu kökkiä hotellilla.
Näyttelyalueella riitti sitten aikaa lekotella
pöydällä ja harjoitella
asennossa seisomista.


Mutta tämä reissu ja harjoittelu kannatti. Takaisin kotiin
tuli Suomen Muotovalio.
(Ikää neitosella 2 vuotta ja 11 päivää.)
27.3.207
Eilen poistettiin tikit ja nyt Senna saa taas leikkiä ja
onneksi myös haluaa leikkiä. Aamulenkillä
naapuri kysyi: "Mitä Sennalle on tapahtunut, kun on niin
onnellisen näköinen?" Jopa ohikulkijat
huomaavat eron! Tänään sitten olimmekin heti
harrastamassa. Osallistuimme tuomarikolleegioon
ja tapasimme monta lammaskoiraa. Röllin mielestä Senna oli
edelleen todella hemaiseva.
Nyt aloitamme molemmat kunnon kohotuksen ja Senna aloittaa karvan
kasvatuksen.
Kyllä on ihana kun koira on iloinen ja terve. Osaan taas arvostaa
tätäkin.


Senna ennen leikkausta, koko ajan tuimana
Senna leikkauksen jälkeen, hymyilee taas
24.3.2007
Senna on toipunut todella hyvin leikkauksesta. On koko ajan
hymyileväinen ja nauraa paljon.
Ihana kun vihdoinkin Senna on taas oma iloinen Senna. Ilmeisesti olo ei
ollut kovin hyvä ennen
leikkausta, oli koko alkuvuoden kuin sitruunaa syönyt. Maanantaina
saadaan tikit pois ja päästään
taas normaali elämään ja leikkimään muiden
koirien kanssa. Turkki on aika hurjassa kunnossa,
kun on pidetty "mekkoa" viikko. Kauluria ei voinut koko aikana laittaa
ollenkaan, neiti oli heti ihan
paniikissa, eikä voinut liikkua ollenkaan.
16.3.2007
Sennalta on tänään leikattu kohtu ja munasarjat.
Leikkaus meni hyvin ja toivottavasti neiti
toipuu ihan parissa päivässä. Senna ei ilmeisesti ole
edellisessä juoksussaan koskaan
ovuloinut ja elimistö oli koko ajan juoksussa vaikka vuotoa ei
ollutkaan. Vaihtoehtoina
meillä olisi ollut hormoonipiikki, joka mahdollisesti olisi
auttanut, mutta luultavasti olisi
tilanne ollut seuraavassa juoksussa sama. Ja koko ajan olisi ollut
kohonnut riski kohtu-
tulehdukseen, hormoonipiikin jälkeen varsinkin. Päädyin
leikkauttamaan neitosen ja
toivottavasti nyt pääsemme takaisin normaaliin
elämään. Ainakaan ei tarvitse koko
ajan pelätä kohtutulehdusta, joka saattaa olla kohtalokas.
Nyt saan ainakin pitää
rakkaan Sennani. Kohtu ja munasarjat on lähetetty patologille
tutkimuksiin, mutta
leikannut lääkäri ei niissä ainakaan ollut
silmämääräisesti nähnyt mitään
muutoksia.
Kohtu oli vähän laajentunut ja siinä oli nestettä
sisällä (ei tulehdusnestettä).
13.3.2007
Nyt on testejä otettu ja tulokset saadaan torstaina.
Näyttäisi siltä, että Sennalla on juoksu
"jäänyt päälle". Tulehdusta ei näkynyt, mutta
torstaina tulee sitten viljelyjen tulokset. Lisäksi otettiin
proge. Lääkärin mielestä Sennassa on jopa
fyysisiä juoksun merkkejä (on vielä vähän
turvoksissa ja
pehmeä), mitä en itse ole edes ajatellut, koska on turvotus
kuitenkin laskenut lähes normaaliksi.
Edessä on näillä näkymin kohdun ja
munasarjojen poisto.
5.3.2007
Senna haisee/tuoksuu edelleen!! Urokset yrittävät
suoraan
selkään ja jäävät piippaamaan kun menemme ohi.
Sennalle on varattu aika tutkimuksiin lisääntymistieteiden
erikoiseläinlääkärille Merja Dahlbomille
ensi viikon maanantaiksi. Toivottavasti tähän "vaivaan"
löytyy lääke ja Senna pääsisi taas
leikkimään
muiden koirien kanssa ilman selkään hyppimistä.
23.-25.2.2007
Olimme Mikkelissä Härkäniemen tuvilla
viettämässä lammaskoira-aiheista viikonloppua.
Muuten oli mukavaa, mutta Senna tuoksuu (edelleen)! Pojat ovat
sitä mieltä, että nyt on astumisen aika.
Jopa Linus vanhana tekijänä meinasi mennä halpaan.
Linuksen kanssa jäällä ollessa Senna
paljon kannustettuna oppi jopa sanomaan "EI NYT". Tosin
sisällä ei oikein osaa vieläkään sanoa asiasta.


Linus ja Senna jäällä
Kyllä parhaat leikit taas oli tutun ja turvallisen Wellu-veljen
kanssa.



Myös pikku Aatu 5,5 kk oli ihan hyvää seuraa.


Leikin lisäksi meillä oli ohjelmassa myös
näyttelyharjoitus, tuomarina Päivi Kakriainen. Emme mene
tälle tuomarille
enää koskaan, koska hän oli todella puolueellinen ja
käyttäytyi oudosti puhumalla omia asioitaan puhelimeensa
kesken
kehän (näytteilleasettajat saivat odottaa hirmu pakkasessa).
Valitsi päivän rop-koiraksi Wellun (oman kasvattinsa).
Wellu sai myös sertin ja cacibin ja tuli varmaan Maailman
muotovalioksi.
Lisäksi Senna trimmattiin ja Päivi selitti miksi ja miten.
Toivottavasti opin jotain, ainakin nyt tuntuu, että asia olisi
vähän auennut. Kiitos Päiville.
Mukava viikonloppu mukavien koirien kanssa. Ritvan Omena teki
kyllä vaikutuksen, todella kaunis ja
ilmeikäs narttu. Lisäksi ihastuin kyllä totaalisesti
Päivin Lolaan, suunnittelin jopa hänen ottamista meidän
autoon
pois lähtiessä, mutta ilmeisesti aikomus oli jotenkin
arvattavissa, koska kun olimme lähdössä oli
Lola laitettu jo omaan autoon ja ovet visusti kiinni.
Lauantaina tuli virallinen tieto,
että Senna on Vuoden Nuori bobtail 2006!!
3.-4.2.2007
Senna alkaa olla kunnossa. Lauantaina yritin piristää
neitiä viemällä hänet koirametsään.
Metsässä käyttäytyi vielä vähän
oudosti ja pysyi koko ajan jalan vieressä eikä leikkinyt
kenenkään kanssa. Sunnuntaina meillä oli lammaskoira
tapaaminen Herttoniemen koira-
puistossa. Paikalla oli 7 lampuria (Helli, Kerttu, Hjallis, Nelson,
Rölli, Wellu ja Senna).
Rölli oli koko ajan Sennan hännän alla, ei ujostellut
yhtään. Senna jopa yritti vähän
komennella nuorta poikaa, mutta eihän se mitään uskonut.
Kuvia ei paljon saanut otettua,
kun kuvattavat olivat niin nopeita. Mutta tässä pari.


30.1.2007
Vika ei ollutkaan korvien välissä, vaan suolistossa. Toi juuri loppunut juoksu vaan
hämäsi
ensimmäisenä ajattelemaan, että
käytös johtuu siitä. Sennalla on suolistotulehdus, johon
on
tänään aloitettu antibioottikuuri sekä vaihdettu
ruoka suolistoystävällisemmäksi. Syytä ei
eläinlääkäri osannut edes arvata. Tosin
pääkaupunkiseudulla on jo syyskuusta lähtien riehunut
vatsatautia, mutta sekin yleensä oireilee aika rajusti. Sennalla
ei ole ollut ripulia eikä ole
oksentanut kuin kerran. Tänään olen viljellyt ulosteesta
kaiken mahdollisen ja patologi
on jopa tutkinut, ettei ole loisia. Toivottavasti nyt alkaa neiti
paranemaan ja saan vihdoin
oikean Sennan takaisin.
23.2.2007
Senna käyttäytyy oudosti. Makailee vain, ei innostu oikeen
mistään, välillä nousee yhtäkkiä
haukkumaan ja murisemaan ikkunaan?! Ulkona on
"rähähtänyt" pari kertaa kavereilleen
ja muutenkin on todella outo. Kävelyllä käy
välillä istuskelemaan kesken kävelyn.
Lunta syö siihen malliin, kun yrittäisi yksin
tehdä kevään. Eilen kun harjasin, huomasin
jotain ei-väritöntä vuotavan takaosasta. Heti tietysti
tuli mieleen kohtutulehdus.
Tänään kävimmekin lääkärissä,
jossa Senna ultrattiin ja otettiin verikoe. Kaikki on kunnossa
tai ainakaan lääkäri ei löytänyt
mitään. Kohdun seinämä oli 4 mm paksu, mutta se
kuulemma
kuuluu juoksun jälkeiseen tilaan. Vika on ilmeisesti korvien
välissä ja juoksun jälkitila saa neidin
käyttäytymään todella oudosti. Toivottavasti
toipuminen ei kestä kauan.
21.1.2007
Senna oli
viikonlopun hoidossa kaupungin toisella puolella, kun itse suoritin
kasvattajan
peruskurssin. Kurssi oli todella hyvä, vaikka en kasvattajaksi
aiokaan. Paljon tuli hyödyllistä
uutta tietoa koirista, aihehan on aina kiinnostava. Suosittelen kurssia
muillekkin koiraharrastajille.
Senna on
lenkkeillyt paljon ja kuulemma herkutellutkin. Saa mennä samaan
paikkaan
uudestaankin eli on varmaan käyttäytynyt ihan hyvin.
15.1.2007
Sennan juoksu on
toivottavasti lopuillaan ja saan taas oikean Sennan takaisin. On
juoksun aikana
halunnut vain istua sylissä ja lepuuttaa leukaa
olkapäällä. Muutenkin on ollut tosi vaisu, ulkoilukaan
ei kiinnosta, kun ei saa leikkiä kenenkään kanssa ja
urokset vaan piippaa, kun näkevät Sennan.
Lauantaina meillä kävi yksi perhe tutustumassa lammaskoiraan,
harkitsevat lampuria. Senna ei kyllä
antanut todellista kuvaa elämästä lampurin kanssa. Oli
tosi rauhallinen, ei oikeastaan edes seurustellut
vieraiden kanssa. Mutta onneksi kämppä oli todellinen:
hiekkaa, veritippoja, karvaa ym. riittää.
2006